Jokerit ja IPK kohtasivat Mestiksen finaaleissa keväällä 2025. (Kuva: Shaun Duncan)
Mestiksen uusi kausi alkaa tänään torstaina 11. syyskuuta. Kauden kaikki ottelut nähdään suorina lähetyksinä MTV Katsomossa, minkä lisäksi MTV Subilla nautitaan kuukausittain suorasta Mestiksen huippuottelusta. Syyskuun MTV Subin otteluna nähdään Hermes – IPK tiistaina 16.9.
Mestiksen uusi kausi alkaa perinteiseen tapaan kevään finaaliparin välisellä ottelulla. Vastakkain asettuvat Mestiksen hallitseva mestari Jokerit ja hopeajoukkue IPK.
Mestiksen kasvavasta kiinnostuksesta kertovat viime kauden ennätysluvut kotikatsomoissa ja kasvussa olevat yleisömäärät halleissa. Mestiksen ottelut sekä kevään huipentavat Liiga-karsinnat tavoittivat MTV:n kanavilla ja MTV Katsomossa viime kaudella yhteensä yli 2 miljoonaa suomalaista.
Mestiksen huippuotteluita nähdään läpi runkosarjan myös MTV Subilla. Kuukausittaisessa MTV Subin Mestis-ottelussa kaukaloiden käänteitä purkaa selostaja Juho Kokko yhdessä MTV:n kiekkoasiantuntijan kanssa. Kommentaattoreina lähetyksissä kuullaan kauden aikana muun muassa Pekka Saravoa ja Ari Vallinia.
Kaikki Mestis-ottelut ovat katsottavissa suorana ja selostettuna MTV Katsomosta. MTV:n muista sarjoista tuttuja selostajia Mestiksessä ovat Kokon lisäksi Julius Sorjonen, Teppo Laaksonen, Toni Lång ja Henri Niemelä. Lisäksi selostuksia urakoivat Niko-Joonas Tuominen, Marko Niskanen, Heikki Rasanen, Tommi Meronen, Harri Nykänen, Jani Säteri ja Airik Hodge.
– Mestiksessä on aina pelattu yleisöön menevää, viihdyttävää kiekkoa ja seurat ovat paikallisesti todella merkityksellisiä toimijoita. Liiga-karsintojen myötä sarjassa pärjäämisellä ja jokaisella ottelulla on nyt vieläkin suurempi arvo, mikä lisää kiinnostavuutta entisestään, MTV:n jääkiekkosarjojen vastaava tuottaja Kalle Takala sanoo.
Ti 16.9. klo 18.15 Hermes – IPK
Ti 14.10. klo 18.15 K-Vantaa – Ketterä
Pe 7.11. klo 18.15 Jokerit – Ketterä
Ti 16.12. klo 18.15 Jokerit – Pyry
Ti 13.1. klo 18.15 JoKP – Hermes
Ti 24.2. klo 18.15 TUTO – IPK
Kaikki Mestis-ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella. MTV Sub-kanavalla suora ottelulähetys kerran kuussa.
Lähde: Finnpanel TotalTV-mittaus 2025, mukana Liigan karsintaottelut
Uusi Mestis-kausi käynnistyy mestarijoukkue Jokereiden ja hopeamitalisti IPK:n kohtaamisella torstaina 11.9.2025.
Mestiksen kiinnostavuus jatkoi kuluneella kaudella kasvuaan niin paikan päällä kiekkokaukaloiden äärellä kuin kotikatsomoissakin.