Keskiviikkona nähtiin kolme tiukkaa kamppailua

23.11.2022
Keskiviikkona nähtiin kolme tiukkaa kamppailua

Kuva: Shaun Duncan

Keskiviikon kolmen ottelun Mestis-kierros tarjosi tasaisia taisteluja.

KIEKKO-POJAT - PELIITAT 3-4 (VL)

Joensuussa ottelu aloitettiin räväkästi sillä ensimmäisen kuuden minuutin aikana nähtiin peräti neljä maalia, joista kolme viimeisteli vierasjoukkue Matias Lentämäen, Alexander Forslundin sekä Jesse Pesosen toimesta. Kiekko-Pojilta maalinteossa avauserässä onnistui Julius Korjus.
Toisessa erässä Nicolas Werbik kavensi lukemat 2-3:een ja tasoitusmaali syntyi Denis Kusyn upean soolon päätteksi loppuhetkillä ajassa 59:39. Voittomaalikilapilun ratkaisu nähtiin Niko Sompin toimesta. Kiekko kimposi tolpan ja maalivahdin kautta sisään ja vieraat lähtivät kotimatkalle kaksi pistettä rikkaampina.

KETTERÄ - FPS 2-0

Imatralla Ketterälle 2-0-voitto Samu Tuomaalan kahdella osumalla. Maalivahti Santeri Lipiäiselle nollapeli 16 torjunnalla.

KIEKKO-VANTAA - TUTO 4-2

Tikkurilan Trio Areenan trillerissä Kiekko-Vantaa oli lopulta vahvempi. Lohipaidoilta maalinteossa onnistuivat Olli Maansaari, Jaakko Kuusisto, voittomaalin ajassa 56:49 laukonut Joonas Rinnetmäki sekä lopullisen niitin tyhjiin lyönyt Tomi Palo. TUTOn maalareina Leevi Lemberg sekä Arturs Andzans. Julius Pohjanoksalle vieraiden maalissa 33 torjuntaa ja Kiekko-Vantaan Samuli Tervolle torjuntoja kertyi 30.


---
Julkaisija: