Vierasvoittojen perjantai-ilta

14.1.2022
Vierasvoittojen perjantai-ilta

Kuva: Shaun Duncan

Peliitat, Hokki ja Kiekko-Vantaa voittoihin perjantai-illan Mestis-kierroksella.

FPS - PELIITAT 2-5

Peliitat haki vieraspisteet Forssasta perjantai-iltana. Vieraiden Miko Rautama viimeisteli uransa ensimmäisen ja toisen Mestis-maalinsa. Juuso Arolalle tehot 1+2 ja Juuso Heikkilälle kolme syöttöpistettä. Kotijoukkueen maalintekijät Joonas Uimonen (1+1) sekä Leevi Kannisto.

HERMES - HOKKI 0-5

Hokki nollasi Hermeksen Kokkolassa. Patrik Koivistolle nollapeli irtosi 35 torjunnalla. Maalipörssin jaetulle kärkisijalle noussut Oskari Siiki vastasi kahdesta vieraiden maaleista. Puolustaja Anton Troshin jatkoi pistetehtailuaan Hokki-paidassa kahdella syöttöpisteellä. Troshin on pelannut nyt kolme ottelua kajaanilaisten riveissä ja tehoja on kertynyt 2+3.

TUTO - KIEKKO-VANTAA 2-3

Kupittaan Marli Areenalla TUTO sai salama-alun, kun Roope Kallio ja Joonas Larinmaa veivät isännät kahden maalin karkumatkalle kolmessa minuutissa. Lohipaitojen nousu lähti toisen erän viimeisten minuuttien aikana Jesse Pietikäisen shown siivittämänä. Pietikäinen iski ensin Joni Piipposen tarjoilusta läpiajomaalin ajassa 38:46 ja vain hetkeä myöhemmin ajassa 39:16 syntyi tyylikäs tasoitusosuma rangaistuslaukauksesta. Ottelun voittomaalin ohjasi Olli Maansaari kolmannen erän puolivälissä.


---
Julkaisija: