Jälleen erittäin tasainen kierros - kolme neljästä ottelusta ylitöiksi

24.11.2021
Jälleen erittäin tasainen kierros - kolme neljästä ottelusta ylitöiksi

Kuva: Risto Nuoramo

Keskiviikkona nähtiin jälleen äärimmäisen tasainen neljän ottelun kierros. Peräti kolme ottelua neljästä venyi jatkoille.

HERMES - PELIITAT 4-3 (VL)

Kokkolassa kotiyleisön mielenkiintoa nosti Eetu Paasovaaran paluu Hermes-paitaan. Paasovaara nousikin ottelun ratkaisijaksi voittomaalikilpailussa, ollen ainoa maalinteossa rankkareilla onnistunut pelaaja. Varsinaisella peliajalla kotijoukkueen maalit viimeistelivät Valtteri Meisaari, Eemeli Takala sekä Arttu Nevasaari. Peliitoilta Sergey Popov viimeisteli kaksi osumaa ja Elias Elomaa osui kertaalleen.

HOKKI - SAPKO 4-5 (JA)

Kajaanissa ottelu ratkesi jatkoajalla ajassa 63:02 Matias Lainion toimesta. Vieraiden illan tehokkain pelaaja oli kolme syöttöpistettä saalistanut Tom Grönblom. Hokin Mikko-Matti Paakkola laukoi ottelussa kauden ensimmäisen ja toisen maalinsa.

IPK - ROKI 3-2 (VL)

Iisalmessa voittaja haettiin myös pidemmän kaavan mukaan voittomaalikilpailusta. 60 minuutin aikana Peli-Karhujen Bastien Maia onnistui myös tekemään kauden kaksi ensimmäistä maaliaan. RoKin maalit Gabin Villen ja Lauri Heinon toimesta. Vilho Heikkiselle rovaniemeläisten maalilla kertyi peräti 40 torjuntaa. Rankkareilla voittomaali Jacob Bjerseliuksen nimiin.

KETTERÄ - FPS 7-4

Illan ainoan kolmen pisteen voiton otti sarjakärki Ketterä. FPS nousi avauserässä jo kahden maalin karkumatkalle Leevi Kanniston ja Mikko Lahtelan maaleilla. Tämän jälkeen kotijoukkue painoi kaasua ja nousi rinnalle ja ohi. Takaisin pistepörssin kärkeen noussut Elmeri Kaksonen viimeisteli ottelussa kaksi maalia. Tehot 1+1 saalistivat Henry Karjalainen, Jesse Liuksiala sekä Mikko Perttu. Olli Korhoselle kaksi syöttöpistettä. Paluun Ketterä-paitaan tehnyt Arttu Rämö onnistui myös maalinteossa. FPS:n tehokkain keskiviikkona oli uransa ensimmäisen Mestis-hattutemppunsa viimeistellyt Leevi Kannisto.




---
Julkaisija: