Puolivälierät alkoivat tasaisesti - Hermes ja IPK ryöstivät kotiedun itselleen

6.4.2021
Puolivälierät alkoivat tasaisesti - Hermes ja IPK ryöstivät kotiedun itselleen

Kuva: Tomi Autio

Mestiksen puolivälierät starttasivat tiistaina.

KIEKKO-POJAT VS. KIEKKO-VANTAA 6-3

Kiekko-Pojat piti kotiedun itsellään 6-3-voitolla. Ottelu eteni tasaisesti aina viimeiselle kympille asti, jonka aikana kotijoukkue iski peräti kolmesti. Kotijoukkueelta Jussi Tammela osui kahdesti, kuten myös vierailijoiden Konsta Hirvonen.

KIEKKO-ESPOO VS. HERMES 4-5 JA

Espoossa show'n varasti vierasjoukkueen hyökkääjä Zdenek Sedlak, joka johtaa myös pudotuspelien pistepörssiä. Sedlak viimeisteli ottelussa peräti kolme osumaa ratkaisten ottelun vielä jatkoajalla Hermekselle. Kiekko-Espoo onnistui menemään johtoon ensimmäistä kertaa pelissä vain seitsemisen minuuttia ennen kolmannen erän loppua, mutta Hermes kampesi itsensä tasoihin ilman maalivahtia viimeisellä minuutilla.

KETTERÄ VS. KOOVEE 5-3

KOOVEE siirtyi avauserässä johtoon, mutta tämän jälkeen Ketterä osui peräti neljästi toiseen erätaukoon mennessä. KOOVEE onnistui nousemaan maalin päähän päätöserässä, mutta Jere-Matias Alanen niittasi loppulukemat viimeisellä sekunnilla tyhjään rysään. Kolmen pisteen iltaa kotijoukkueelta viettivät Matias Varttinen sekä Henry Karjalainen ja vierasjoukkueelta Niko Lahtinen.

KEUPA HT VS. IPK 2-3

Keuruulla päätöserään lähdettiin 1-1-lukemista, mutta tällä kertaa IPK oli etevämpi ottelun loppuhetkillä. Kolmannen erän puolivälin jälkeen vierasjoukkue iski kahdesti ja KeuPan Oula Kuure toi kotijoukkueen vielä maalin päähän, mutta tasoihin asti KeuPa ei enää yltänyt.


---
Julkaisija: