Kari Piiroinen TUTOn maalille

30.3.2020
Kari Piiroinen TUTOn maalille

Nuorissa Leijonissa Suomea edustanut 18-vuotias maalivahti Kari Piiroinen siirtyy TUTOn vahvuuteen Tapparan yhteistyöpelaajana.

Piiroinen on HIFK:n kasvatti ja hän on torjunut kaksi edellistä kautta Kanadan OHL-junioriliigassa. Lisäksi hän on edustanut Suomea juniorimaajoukkeissa. Nuori maalivahti on tehnyt sopimuksen Tapparan kanssa, mutta pelaa yhteistyösopimuksella ensi kauden TUTO-paidassa. Piiroinen itse odottaa innolla tulevaa kautta ja ensimmäisiä miesten pelejään.

– Tosi hyvillä fiiliksillä lähden ensi kauteen. En malta odottaa, että pääsen takaisin Suomeen pelaamaan ja edustamaan TUTOa ja myös Tapparaa. Pääsen pelaamaan kovia pelejä molemmissa joukkueissa ja myös treenaamaan laadukkaasti, joten tämä auttaa kaikkia osapuolia. Todella hyvällä fiiliksillä olen tulossa TUTOon ja olen kuullut tutuilta seurasta paljon hyvää, Piiroinen kommentoi TUTOn uutisessa.

Lue lisää aiheesta TUTOn KOTISIVULTA.


---
Julkaisija: