Ville Järvinen vahvistamaan KOOVEEn puolustusosastoa

6.2.2019
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Puolustaja Ville Järvinen siirtyy KOOVEEn riveihin.

KOOVEE on solminut loppukauden lainasopimuksen KooKoon puolustajan Ville Järvisen kanssa. Alkukaudesta 22-vuotias Järvinen on pelannut Mestistä Ketterän paidassa, oltuaan alkukaudesta loukkaantumisen vuoksi sivussa.

KOOVEE-kasvatti voitti Ilveksessä Nuorten Suomen mestaruuden kaudella 2015-16 ja ehti pelata Ilveksen liigajoukkueessakin kahden kauden ajan 50 ottelua playoffit mukaan lukien. Tämän jälkeen hän siirtyi KooKoon riveihin, jossa viime kaudella 46 ottelussa hän saalisti tehot 1+6.

Mestis-pelejä hänellä on pelattuna LeKin ja Ketterän paidassa 23. Hänellä on tilillään myös lukuisia poikien maaottelupelejä vuosien varrelta.