IPK:n maalivahtiosastolla on liikettä. Dennis Saikkonen siirtyy Sveitsiin ja Tuomas Tolonen loppukauden mittaiseen sopimukseen.

IPK:ssa tammikuun aikana viisi ottelua pelannut maalivahti Dennis Saikkonen siirtyy loppukaudeksi Sveitsin pääsarjaan EHC Biel-Biennen joukkueeseen.
- Denniksellä oli tammikuun kestävä sopimus, joka mahdollisti siirtymisen myös kesken sopimuksen. Hieno homma Dennikselle, että hän sai näin hienon mahdollisuuden, kommentoi IPK:n GM Jarmo Ylisipola.
Saikkosen tuuraaja löytyy läheltä, kun IPK:n harjoitusryhmään joulun jälkeen liittynyt Tuomas Tolonen liittyy joukkueen pelivahvuuteen loppukauden sopimuksella.
Tolonen on tuttu mies iisalmelaisyleisölle aikaisemmilta kausilta. Hän edusti IPK:ta kolmella aikaisemmalla kaudella yhteensä 81 ottelussa Suomi-Sarjassa ja Mestiksessä.
Syksyn aikana Tolonen pelasi Puolan pääsarjassa 17 ottelua Orlik Opolen joukkueessa ennen paluuta Suomeen. Ensimmäisen kerran tällä kaudella Tolonen vetää IPK:n pelipaidan ylleen perjantaina, kun TUTO Hockey saapuu vieraaksi Kankaan monttuun.






















