Mestiksen karsinnat käynnistyvät perjantaina. Jutussa on listattuna 2000-luvulla pelaamalla nousseet ja tippuneet joukkueet.
Mestiksen karsinnoissa pelataan tällä kaudella kaksi ottelusarjaa. Toisessa kohtaavat Mestiksen runkosarjan toiseksi viimeiseksi sijoittunut Hermes sekä Suomi-sarjassa toiseksi sijoittunut KOOVEE. Toisen otteluparin muodostavat Mestiksen viimeiseksi jäänyt Peliitat sekä Suomi-sarjan mestaruuden napannut JHT. Ottelusarjat pelataan paras seitsemästä -systeemillä ja niiden voittajat pääsevät ensi kaudeksi Mestikseen.
Historian saatossa on nähty monia mieleenpainuvia ottelusarjoja Mestiksen ja Suomi-sarjan joukkueiden välillä. Alle on listattu ne ottelusarjat, joista Suomi-sarjan joukkueet ovat nousseet sarjaporrasta ylemmäs ja samalla hävinnyt joukkue on tippunut Mestiksestä alaspäin. Listalla ei ole niitä tapauksia, joissa nouseminen on tapahtunut laajennusten myötä.
2010 K-Laser pudotti RoKin uusintaottelussa
2009 Titaanit putosi, RoKi nousi karsintasarjassa
2008 D-Kiekko pudotti Salamat uusintaottelussa
2007 LeKi ja Titaanit nousivat, FPS ja KOOVEE putosivat karsintasarjassa
2006 HeKi, SaPKo ja KOOVEE nousivat, Hermes putosi karsintasarjassa
2004 Jokipojat nousi ja Ahmat putosi karsintasarjassa
2003 Salamat nousi ja Jää-Kotkat putosi karsintasarjassa
2002 Hokki pudotti Diskoksen uusintaottelussa
2001 KalPa nousi, KooKoo putosi karsintasarjassa (KooKoo sai sittemmin Jokipoikien paikan)
2000 SaPKo putosi, Jukurit ja K-Vantaa nousivat karsinnoissa
Kuva: Emil Hansson