Ketterän tehokaksikko hallitsi pistepörssiä

8.3.2018
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Joona Jääskeläinen ja Jesse Juntheikki tekivät molemmat 61 pistettä runkosarjassa.

Sarjanousija Imatran Ketterän tehokaksikko Joona Jääskeläinen ja Jesse Juntheikki miehittivät pistepörssin kaksi ensimmäistä sijaa runkosarjassa. Jääskeläinen oli pistepörssin ykkönen, sillä hänellä oli enemmän maaleja tehtynä. Jääskeläinen voittikin samalla myös runkosarjan maalipörssin. Hänen tehopisteensä olivat 46 ottelussa 30+31=61. Juntheikin tehot olivat puolestaan 47 ottelussa 20+41=61. Juntheikillä oli koko sarjassa eniten syöttöpisteitä.

Kolmanneksi pistepörssissä tuli Niclas Lucenius. Huipputaitava TUTO-kapteeni iski 40 otteluun tehot 13+39=52. Neljäs oli KeuPan Markus Jokinen, joka oli pitkään kiinni sarjan maalipörssin voitossa. Hänkin pelasi reilusti yli piste per peli -tahdilla: 44 ottelua tuottivat huimat 29 maalia ja 22 syöttöä. Ketterän Santeri Vuoti täydensi Ketterän tehomiesten rykelmää pistepörssin viidennellä sijallaan.

Tehotilastossa ei kärkipaikalta löytynyt pistelinkoa. KeuPa HT:n puolustaja Sebastian Kauppila kirjasi parhaan plus/miinus-saldon lukemalla +21. Varmaotteisen pakin tehopisteet olivat runkosarjassa 2+9=11.

Kuva: Mika Tiira