Lauantaina viisi matsia ennen joulutaukoa

15.12.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksessä pelataan lauantaina viiden ottelun kierros. Kiekko putoaa jäähän klo 17:00 Keuruulla, Joensuussa, Lempäälässä, Savonlinnassa ja Heinolassa. 

 

Niukasti pudotuspeliviivan yläpuolella sijalla kahdeksan majaileva Jokipojat (kuvassa) isännöi viikonloppukiertueella olevaa Kiekko-Vantaata. Sarjakakkosena oleva vantaalaisnippu kärsi perjantai-iltana tappion Iisalmessa. 

Sarjakärjessä läpi syyskauden porskuttanut KeuPa kohtaa kotikaukalossaan Espoo Unitedin, joka otti perjantai-iltana 7-0-murskavoiton Hermeksestä. Espoolaisten kokenut Kim Hirschovits tehoili 1+3 ja mies alkaa päästä vauhtiin. 

Heinolassa pelataan myös mielenkiintoinen kamppailu, jossa sarjapisteet ovat enemmän kuin tarpeen molemmille joukkueille. Sarjajumbona majaileva Peliitat kohtaa yhden sijan ylempänä olevan Hermeksen. Molemmat kärsivät perjantai-iltana murskatappiot ja uusia sarjapisteitä kaivataan paljon.

Kaikki ottelut katsottavissa suorina lähetyksinä: 
Elisa Viihde Sport
Fanseat

Mestiksessä siirrytään lauantain kierroksen jälkeen joulutauolle ja seuraava kierros pelataan perjantaina 29.12. klo 18:30. 

Lauantain matsit: 
KeuPa - Espoo United 
Jokipojat - Kiekko-Vantaa 
LeKi - TUTO 
SaPKo - RoKi 
Peliitat - Hermes 

Kuva: Joona-pekka Hirvonen