Janne Kivilahti marraskuun paras pelaaja

1.12.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Janne Kivilahti valittiin Mestiksen marraskuun parhaaksi pelaajaksi.

Kiekko-Vantaan hyökkääjä Janne Kivilahti pelasi väkevän marraskuun ja valittiin sesongin parhaaksi pelaajaksi. Kahdeksan ottelua tuottivat laitahyökkääjälle tehopisteet 5+5=10. Kivilahden kokonaispisteet kaudelta ovat nyt 11+10=21. Kivilahti teki hurjan nousun pistepörssissä ja on nyt neljännellä sijalla. Lisäksi maalipörssissä hän on toisena Ketterän Tomi Iso-Mustajärven jälkeen.

"Tietenkin hieno kunnianosoitus. Hienoa, että on noteerattu, kun omatkin pelit ovat tuntuneet hyviltä. Tällaisesta saa vain lisää virtaa", Kivilahti kommentoi tuoreeltaan valintaa.

Kivilahti saa kiittää tehokkaasta kuukaudestaan paljon hyviä ketjukavereitaan Joona Harjamaa ja Juuso Perttilää. Pistepörssiä johtava Perttilä oli mukana pohdiskeluissa kuukauden parasta valittaessa. Myös Niclas Luceniuksen nimi nousi esiin.

"Ihan loistavia jätkiä. Isoin juttu meidän kentässä on, että olemme kaikki aika samantyyppisiä pelaajia. Tykätään kaikki pitää kiekkoa, mutta tykätään myös jakaa sitä. Hetken aikaa, kun on päässyt samojen äijien kanssa rullaamaan, niin alkaa löytymäänkin paremmin. Ei välttämättä tarvitse edes nähdä ja silti tietää missä toinen menee. Kaikilta löytyy myös oikeanlaista nälkää ratkoa pelejä", Kivilahti kehui ketjukavereitaan.

Kivilahden ja Kiekko-Vantaan pelit jatkuvat tänään paikalliskamppailulla Espoo Unitedia vastaan. Kivilahti pelasi viime kaudella juuri Unitedin paidassa.

"Tosi hyvillä fiiliksillä tietenkin. Varsinkin, kun itsellä on vanha seura vastassa. Se motivoi vielä vähän enemmän. Voitto irtoo sillä, että tehdään tosissaan hommia ja koitetaan jättää tyhmät virheet pois. Varmasti tämäkin peli ratkaistaan erikoistilanteilla. Kaikki hyökkäyspään tyhmät jäähyt ja semmoiset, missä ei ole tehty työtä jalalla, tulevat ratkomaan peliä. Ja vanha kliseen mukaan mennään oman pelin kautta, niin uskon, että tänään jää Vantaalle kolme pistettä derbystä."

Kuva: Ilari Näckel