Jukka Ahvenjärvi -palkinto jaettiin vuoden fair play -valmentajalle

2.5.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Pitkän uran jyväskyläläisen kiekkoilun parissa tehnyttä Jukka Ahvenjärveä muistettiin Mestiksen palkintogaalassa.

JYP-Akatemian päävalmentajana viime kaudella toiminutta Jukka Ahvenjärveä muistettiin Mestiksen päätösristeilyllä. Rehtinä kiekkomiehenä tunnetun Ahvenjärven mukaan jaettiin nyt, ja jaetaan jatkossa vuoden fair play -valmentajan palkinto. Palkintoa on jaettu jo pitkään, mutta nyt se jaettiin ensimmäistä kertaa Ahvenjärven nimellä. Palkinnon voitti tällä kaudella Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen.

"Tämä on aivan huikea huomionosoitus. Olen todella otettu tästä. Täytyy sanoa, että kun Pirkka (Antila) kysyi tätä asiaa, niin melkein tuli tippa linssiin ja tippa housuun", Ahvenjärvi hauskuutti yleisöä palkintogaalassa.

Ahvenjärvi on toiminut saman joukkueen valmennuksessa mukana kunnioitettavat 19 kautta. Joukkueen nimi on toki matkalla vaihtunut useaan otteeseen. Diskos, D-Kiekko, D-Team ja viimeisimpänä JYP-Akatemia. Tulevaksi kaudeksi monen vuoden uurastus palkittiin paikalla JYPin liigajoukkueen valmennusryhmässä.

Ahvenjärven koulussa on ollut kasvamassa matkalla kohti korkeimpia sarjatasoja monia pelimiehiä, joista Olli Määttä ja Sami Vatanen mainittakoon. 

"Korostan vielä, että se tärkein juttu on se, että kaikilla pelaajilla on aina joku historia. Sillä matkalla on paljon juniorivalmentajia, jotka ovat tehneet yhdessä tätä työtä. Korostan edelleen näille valmentajille, jotka ovat täällä, että viekää sitä valmennuksen viestikapulaa eteenpäin. Antakaa niille pelaajille se usko siitä, mihin heillä on oikeasti mahdollisuudet." 


---
Julkaisija: Mestis