Mestis palasi keskiviikkona puolentoista viikon maajoukkuetauolta kolmen tasaisen ottelun voimin. RoKi, Espoo United ja KeuPa HT ottivat voitot.
Rovaniemellä pelattiin vauhdikas ottelu, kun RoKi isännöi IPK:ta. Ottelu päättyi lopulta RoKin voittoon numeroin 4-3 (3-2, 0-1, 1-0). RoKi-hyökkääjä Juhani Tamminen palkittiin ennen ottelua, sillä hänet valittiin Mestiksen lokakuun Kuukauden pelaajaksi. Pistepörssiä johtava Tamminen teki tehot 0+2. Toinen tehomies oli IPK:n Aleksi Hämäläinen (0+3).
Ottelu käynnistyi erittäin vaihderikkaasti ja tilanne oli jo 2-2, kun peliä oli pelattu vasta reilut viisi minuutia. Toisen erän loppupuolella tilanteen ollessa 3-3 pääsi RoKi 5 minuutin ylivoimalle, kun IPK:n Jevgeni Fofanov huitoi itsensä suihkuun. IPK kuitenkin kesti.
Kotijoukkue RoKin Tuomas Salmela teki päätöserässä 4-3-osuman, joka näytti jo riittävän voittoon asti, mutta IPK ei luovuttanut. Iisalmelaisten Aatu Hämäläinen teki 4-4-tasoituksen 50 sekuntia ennen päätössummeria ja edessä oli jatkoaika. RoKin Olli-Aleksi Pietilä nousi sankariksi tehtyään 5-4-voittomaalin heti jatkoajan alussa.
KeuPa ja Espoo United vierasvoittoihin
Alavireisesti ennen maajoukkuetaukoa esiintynyt KeuPa HT suoritti keskiviikon suurimman yllätyksen, kun joukkue voitti vierasjäällä Jokipojat numeroin 1-2 (0-0, 0-2, 1-0). Jokipojat sai tehtyä lopussa kavennuksen, mutta tasoitus jäi haaveeksi.
Mestiksen tyvipään taistelussa Espoo United kävi hakemassa vierasvoiton Lempäälässä, kun LeKi kaatui numeroin 0-1 (0-1, 0-0, 0-1). LeKin asema sarjajumbona tukevoitui kotitappion myötä.