LeKi vie muutaman vuoden tauon jälkeen Mestiksen näytille Tampereelle Hakametsän legendaariseen jäähalliin, kun se kohtaa Hakametsässä Espoo Unitedin perjantaina 2.12.2016. Edellistä, 29.12.2013 pelattua LeKi-TUTO Hockey -ottelua saapui seuraamaan mukavat vajaa 2000 silmäparia.
Ottelupari on mielenkiintoinen, sillä Espoo United on ensimmäistä kauttaan Mestiksessä pelaava joukkue, joka perustettiin Espoon jääkiekkoilun lippulaivaksi Espoo Bluesin tilalle. Jengissä pelaa paljon mielenkiintoisia pelaajia; suurimpana tähtenä kahdesti Liigan pistepörssin voittaja ja joukkueen kapteeni Kim Hirschovits. LeKin kannalta Espoon mielenkiintoisin pelaaja on eittämättä LeKin kahden edelliskauden kapteeni ja tehopuolustaja Jimi Santala. Muita pirkanmaalaisittain kiinnostavia pelaajia Unitedissa ovat esimerkiksi viime kaudella Ilvestä edustanut Jiri Veistola sekä Tapparan A-nuoria ja LeKiä edustanut Antti Kauppinen.
Lippujen hinnat otteluun ovat samat kuin muihinkin LeKin runkosarjan kotiotteluihin ja LeKin kausikortit käyvät myös tässä ottelussa. Ilveksen sekä Tapparan kausikorteilla otteluun pääsee puoleen hintaan (6 €/kausikortti, ei koske ennakkolipunmyyntiä). Ottelun liput ovat jo ennakkomyynnissä Ticketmasterin sivuilla.
Lähde: LeKin tiedote