Mestiksen syyskuun pelaaja on Juhana Aho

1.10.2016
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksen kuukauden pelaajaksi on valittu SaPKon Juhana Aho. Savonlinnalaisjoukkue on aloittanut kautensa todella vahvasti, eikä vähiten Ahon loistavien otteiden vuoksi.

Aho torjui syyskuussa SaPKon maalilla viidessä ottelussa, SaPKon voittaessa nuo kaikki. Tilastot puhuvat puolestaan: torjuntaprosentti 95,5% ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,00 kertovat kaiken tarpeellisen maalivahdin merkityksestä joukkueelleen. Dominik Hasekin esikuvakseen tunnustava Aho ei suostu ottamaan kunniaa joukkueen menestyksestä itselleen.

"Jätkät ovat puolustaneet todella hyvin mun edessä. Tuollaisen joukkueen takana on helppo torjua", tuore kuukauden pelaaja kehuu.

Sarallaan myös vakuuttavia otteita esittänyt porilaislähtöinen RoKin hyökkääjä Mika Huhtasalo valittiin puolestaan Mestiksen kuukauden tulokkaaksi.

"Tämä (valinta) tuntuu hienolta! Tietää, että jotain on tehnyt oikein. Ja hyvin on kausi lähtenyt liikkeelle. Hyvien ketjukavereiden ansiosta on tullut tehojakin", Huhtasalo kiittelee.

Huhtasalo pelasi syyskuussa kahdeksan ottelua tehoin 2+2, plusmiinus-tilaston näyttäessä +4.

Mestiksen kuukauden pelaaja Juhana Aho kukitetaan ja palkitaan ensi viikon aikana SaPKon kotiottelun yhteydessä. Valinnat suoritti Mestiksen yhteistyökumppani Viestintäliiga.

Kuukauden pelaajaa valittaessa raati nosti esiin myös RoKin Juhani Tammisen sekä KeuPa HT:n Roni Seväsen nimet. Tulokaspelaajista TUTO Hockeyn Tarmo Reunanen ja JYP Akatemian Jerry Turkulainen olivat mukana kärkikolmikossa.

Kuva: Shaun Duncan