Most popular
11.1.2023
Veripalvelun punaista kypärää kantavat kuukausittain vaihtuvat pelaajat. Joukkueet valitsevat keskuudestaan pelaajan, joka on toiminut esimerkillisesti kentällä ja sen ulkopuolella.
10.1.2023
Hermes, Kiekko-Espoo sekä Ketterä kotivoittoihin tiistain Mestis-kierroksella.
6.1.2023
IPK:lle ja RoKille täydet pistepotit loppiaisen kierrokselta. Hokki jatkoaikavoittoon ja Kiekko-Espoolle kaksi pistettä rankkareiden jälkeen.
5.1.2023
Torstaina pelattiin kaksi ottelua joista molemmat päättyivät vierasvoittoihin.
4.1.2023
Keskiviikkona pelattiin kolme Mestis-ottelua. Zemgale ja IPK nappasivat kolme pistettä ja Kiekko-Espoo jatkoaikavoiton.
31.12.2022
Äänestä Mestiksen joulukuun pelaaja kolmesta vaihtoehdosta! Äänestysaika päättyy tiistaina 3.1. klo 12.
17.12.2022
Viimeinen kierros ennen joulutaukoa pelattiin lauantaina.
13.12.2022
Kiekko-Vantaa taisteli pisteet tiistai-illan ainoassa Mestis-kamppailussa. Emil Oksaselle ottelussa tehot 4+1.
9.12.2022
Neljän Mestis-ottelun saldona perjantaina oli kaksi vierasvoittoa ja kaksi kotivoittoa.
8.12.2022
Torstaina pelattiin kaksi viihdyttävää ottelua. Hermes kukisti Ketterän kotikaukalossaan ja Kiekko-Pojat haki pisteet Forssasta.
7.12.2022
Keskiviikkona pelattiin kolmen ottelun kierros. Maaleja nähtiin yhteensä 26, joista neljä viimeisteli KeuPa HT:n Joni Airo.
1.12.2022
Kiekko-Espoo otti vakuuttavan kotivoiton torstain ainoassa Mestis-ottelussa.



















