RoKilta vahva pudotuspelien avaus - Kiekko-Pojat kolmen maalin takaa voittoon

24.3.2023
RoKilta vahva pudotuspelien avaus - Kiekko-Pojat kolmen maalin takaa voittoon

Picture: Matias Toropainen


ROKI - IPK 8-1

Roki aloitti puolivälierät vahvasti 8-1-voitolla kotikaukalossaan. Kolmen pisteen miehiä RoKilta perjantaina Antti Erkinjuntti (1+2) sekä Heikki Huttunen (0+3). Lauri Heino viimeisteli kaksi osumaa. Heinon lisäksi myös kuusi muuta kotijoukkueen pelaajaa merkkauttivat kaksi tehopistettä tilastoihin. IPK:n illan ainoa kirjattiin Topias Hynnisen nimiin.

HERMES - KIEKKO-POJAT 4-5 (JA)

Kotijoukkue johti ottelua parhaimmillaan jo 4-1-lukemin, mutta Kiekko-Pojat kampesivat varsinaisella peliajalla tasoihin ja lopulta ensimmäisessä jatkoerässä voittoon. Voittomaalin ohjasi verkon perille Aatu Luusuaniemi. Varsinaisella peliajalla Kiekko-Poikien kapteeni Santeri Koponen maalasi kahdesti, Petteri Villanen laukoi 4-3-maalin ja tasoituksen naulasi Denis Kusy. Hermekseltä maalinteossa onnistuivat Henri Limma, Juuso Nykänen, Topias Liljamo sekä rangaistuslaukauksesta Jerkko Rämö.


Puolivälierät jatkuvat lauantaina neljällä ottelulla, kun myös Kiekko-Espoo - TUTO ja Ketterä - KOOVEE sarjat pyörähtävät käyntiin.



---
Published by: