Tatu Virtanen ja Janne Tikkaoja vahvistamaan Mestiksen markkinointiviestintää

21.8.2020
Tatu Virtanen ja Janne Tikkaoja vahvistamaan Mestiksen markkinointiviestintää

Mestis on kiekkokaukaloiden lisäksi Suomen viihdyttävintä lätkää nyt myös sosiaalisessa mediassa.

Sarjan markkinointiviestintää saapuvat vahvistamaan Mestiksessä jo aiemmin vaikuttaneet Tatu Virtanen ja Janne Tikkaoja, joilla molemmilla on takanaan pitkä historia sisällöntuotannosta ja viestinnästä suomalaisissa urheiluorganisaatioissa. Virtasen ja Tikkaojan toimenkuvaan kuuluu erilaisten sisältöjen monipuolinen tuotanto Mestiksen kanaviin tulevan kiekkokauden aikana.

-Onpa hienoa, että Tatu ja Janne halusivat palata takaisin Mestikseen. Jatkoimme viime kaudella voimakasta kasvua sosiaalisen median kanavissamme, joten odotan innolla mitä kaikkea tämä kokoonpano saakaan aikaan, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro iloitsee.

Virtanen on uransa aikana työskennellyt lukuisissa projekteissa muun muassa jääkiekon MM-kisojen ja talviolympialaisten parissa. Virtanen toimi Mestiksen markkinointipäällikkönä kaudella 2018-19 ennen siirtymistään Liigan sisällöntuotantoon, ja palaa nyt takaisin Mestikseen kehittämään sarjan markkinointiviestintää.

Tikkaojalla on usean vuoden kokemus Mestis-seurojen viestintätehtävistä, joiden lisäksi hän on työskennellyt muun muassa MTV:n jääkiekkotoimituksessa sekä Helsingin Jokereissa. Tikkaoja toimi Mestiksen markkinointipäällikkönä kaudella 2019-20.

Mestis toivottaa Virtasen ja Tikkaojan lämpimästi tervetulleiksi takaisin!


---
Published by: