Mestiksen sarjajärjestelmä julkaistu - näin pelataan kaudella 2020-21

16.6.2020
Mestiksen sarjajärjestelmä julkaistu - näin pelataan kaudella 2020-21

Mestis on julkaissut uuden sarjajärjestelmän kaudelle 2020-21. Välisarjapainotteinen pelaamistapa on suunniteltu mm. matkakulujen minimoiseksi sekä mahdollistamaan nopeankin reagointikyvyn koronaviruksen aiheuttamaan epävarmaan ja mahdollisesti muuttuvaan tilanteeseen. Jos koronaviruksen vuoksi sarjan alkua joudutaan siirtämään, mahdollistaa uusi järjestelmä sen ilman, että otteluohjelma täytyy suunnitella uudelleen.

- Tiedostamme, että tämä ei ole urheilullisesti optimaalisin otteluohjelma, mutta meille on tärkeintä varmistaa, että kaikki seurat pysyvät elinvoimaisina. Otteluohjelma mahdollistaa budjetoitua suuremmat säästötoimenpiteet ja merkittävät säästöt esimerkiksi matkakuluissa. Saamme sen avulla myös lisättyä seurojen haluamia viikonloppujen ja lähialueiden pelejä viime kauteen verrattuna. Loppuviikkoon painottuva otteluohjelma mahdollistaa pelaajille myös paremmat harjoitteluolosuhteet lisääntyneiden kehittävien harjoittelupäivien myötä. Olemme saaneet paljon toiveita sarjajärjestelmän muutoksista seuroilta itseltään, Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo.

Mestis julkaisi maaliskuussa koronavirusepidemian puhkeamisen jälkeen tukitoimet sarjan elinvoiman turvaamiseksi. Pelitapamuutoksen avulla pelastuspaketin mukaiset säästötavoitteet tullaan ylittämään, ja aiemmin uutisoidusta säännöstä kolmen U20-ikäisen kenttäpelaajan sisällyttämisestä kokoonpanoon ollaan luovuttu yhteisymmärryksessä seurojen kanssa. Lisäksi Mestiksen PlayON-kampanja on ylittänyt sille asetetut taloudelliset odotukset.

- Olemme iloisia voidessamme käynnistää pian taas uuden kiekkokauden, mutta uusi kausi tuo mukanaan myös uusia epävarmuustekijöitä. Kannattajien ja Mestis-yhteisön tuki on edelleen hyvin tärkeää, ja haluankin lähettää ison kiitoksen kaikille Mestis PlayON -kampanjaan osallistuneille, Mestiksen operatiivinen johtaja Olli Aro kiittelee.

Mestiksen sarjajärjestelmä kaudella 2020-21

Runkosarjassa pelataan 14 joukkueen kaksinkertainen sarja (26 ottelua). Lisäksi pelataan kahdessa viiden joukkueen lohkossa kuusinkertainen välisarja ja yhdessä neljän joukkueen lohkossa kahdeksankertainen välisarja. Kokonaisottelumääräksi tulee näin 50 ottelua.

Välisarjalohkot:

A: Koovee, K-Vantaa, K-Espoo, FPS, TUTO Hockey
B: Kiekko-Pojat, Ketterä, Peliitat, SaPKo, KeuPa HT
C: Hermes, IPK, Hokki, RoKi

Mestiksen pudotuspeleihin pääsee kymmenen joukkuetta. Runkosarjan kuusi parasta suoraan puolivälieriin. Sijoille 7.-10. sijoittuneet pelaavat villi kortti -kierroksen otteluparein 7.-10. ja 8.-9. paras kolmesta -järjestelmällä (kaksi voittoa). Otteluparien voittajat puolivälieriin, paremmin runkosarjassa sijoittunut sijalle 7. ja huonommin runkosarjassa sijoittunet sijalle 8. Mestiksen puolivälieriin pääsee täten kaikkiaan 8 joukkuetta. Puolivälierät pelataan otteluparein 1.-8., 2.-7., 3.-6. ja 4.-5. Ottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä ja jatkoon pääsyyn tarvitaan neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä). Voittajat jatkavat välieriin. Välierät aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Jatkoon päässeistä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras kohtaa toiseksi heikoimman. Neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä) välierissä saavuttaneet joukkueet selviävät loppuotteluihin. Välierien hävinneet joukkueet pelaavat runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä yhden ottelun, jonka voittaja voittaa pronssia. Mestiksen loppuottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Mestiksen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa (pelataan paras seitsemästä – järjestelmällä).

Sijoille 11.-14. sijoittuneiden kausi päättyy runkosarjaan.

Sarjapaikka kaudeksi 21-22 vaatii Mestiksen lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta.

Katso Mestiksen otteluohjelma kaudella 2020-21 täältä.


---
Published by: