Mestiksen perjantai-illan neljä ottelua tarjosivat maaleja koko rahan edestä.
IPK oli kokenut ennen perjantain ottelua kolme vierastappiota putkeen. Nyt se pääsi pelaamaan jälleen kotiyleisönsä edessä ja teki komean paluun voittokantaan. Sarjakärki KeuPa HT kaatui lopulta lukemin 7-4. Niko Putkonen ja Tatu Kokkola taiteilivat tehot 1+2 ja Janne Katosalmi osui kahdesti.
Myös TUTO Hockey järjesti uskomattoman maali-iloittelun Turussa. Viime kierroksella komeasti KeuPan kaatanut RoKi oli perjantaina kuin varjo entisestään. Joukkueen puolustus vuosi luvattomasti ja lopulta TUTO vei ottelun nimiinsä lukemin 8-3. Vahvan paluun kasvattajaseuraansa tehnyt Niclas Lucenius johti TUTOn ylijuoksua kahdella maalilla ja yhdellä maalisyötöllä.
Imatralla nähtiin todellinen jännitysnäytelmä Ketterän ja LeKin välillä. Vierailijat johtivat ottelua ensimmäisen erän jälkeen 1-3. Lopulta Ketterä kampesi kuitenkin itselleen kolme pistettä huikean trillerin jälkeen lukemin 6-5. Päätöserässä isäntien hahmoksi nousi Jesperi Viikilä, joka syötti ensin tasoitusmaalin ja iski tuon jälkeen voittomaalin kotiyleisön iloksi.
Hermeksen tuska jatkui kotikentällä SaPKoa vastaan. Helpolla pässipaidat eivät kuitenkaan pisteitä saaneet ryöstettyä, sillä kierroksen selkeästi vähämaalisin kierros päättyi lopulta lukemin 1-2. Joonas Toivonen venyi SaPKon maalilla 27 torjuntaan ja oli yksi tärkeimmistä palasista hallitsevan mestarin vierasvoitolle.
Perjantain 13.10. tulokset:
Hermes - SaPKo 1-2
IPK - KeuPa HT 7-4
Ketterä - LeKi 6-5
TUTO Hockey - RoKi 8-3
Kuva: Shaun Duncan