Jatkuuko KeuPan lentokeli lauantaina Vantaalla?

29.9.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestis pyörähti käyntiin perjantaina täydellä kierroksella. Kauaa joukkueet eivät ehdi huilaamaan, sillä pelit jatkuvat heti lauantaina.

Vantaalla nähdään mielenkiintoinen ottelu, kun kaksi kauden vakuuttavasti aloittanutta joukkuetta kohtaavat toisensa. Kotijoukkue Kiekko-Vantaa haki vierasvoiton Imatran Ketterästä, kun taas vierailija KeuPa HT järjesti murskajaiset Hermeksen kustannuksella. 9-2 päättyneessä ottelussa ei jäänyt missään kohtaa epäselvyyttä ottelun voittajasta.

Mielenkiintoista nähdä, miten Hermes onnistuu pesemään kasvonsa avausottelun jälkeen kotiyleisönsä edessä. Kokkolan jääkiekkopyhättöön vieraaksi saapuu niin ikään avauksessa tappion kärsinyt Heinolan Peliitat. Sanomattakin selvää, ettei myöskään Hermeksen maalivahtikaksikon päitä voi juurikaan silitellä perjantain ottelun jälkeen. Samuel Jukuri ja Leevi Laakso venyivät yhteensä vain 20 torjuntaan ja kiekkoja satoi taakse jo aiemmin mainitut yhdeksän kappaletta.

Lauantain 30.9. ottelut klo 17.00 alkaen:

IPK - SaPKo

Jokipojat - RoKi

LeKi - TUTO Hockey

Kiekko-Vantaa - KeuPa HT

Hermes - Peliitat

Ottelut katsottavissa suorina lähetyksinä Elisa Viihde Sportista televisiosta, mobiilissa tai Watson-palvelun avulla selaimella. Myös selaimella toimiva Fanseat näyttää ottelut suorina lähetyksinä.

Kuva: Toni Jaconelli