Yksi asia on varmaa: yleisö tulee viihtymään Peliittojen peleissä alkavalla kaudella.
Peliitat
Päävalmentaja: Santeri Heiskanen
Kapteeni: Kiertävä (Ville-Matti Koponen, Henri Ruotsalainen, Ville Nieminen, Kalle Moisio, Samuel Salonen)
Viime kaudella: Tippuminen puolivälierissä, runkosarjan 7.
Peliittojen harjoituskauden otteluista ei ole ainakaan maaleja puuttunut. Viimeisessä harjoitusottelussaan joukkue haki peräti 5-7-vierasvoiton Espoo Unitedista. Elokuun puolella nähtiin myös huima maali-iloittelu, kun Ketterä haki Heinolasta voiton lukemin 6-8.
Syy hurjiin maalimääriin käy selväksi päävalmentaja Santeri Heiskasen puheista.
”Emme ole paaluttaneet sijoitustavoitetta, mutta meillä on tavoitteena tehdä 200 maalia tulevalla kaudella. Silloin pitäisi tulla jonkun verran pisteitäkin. Hyökkääjät ovat meillä keskiössä. Me hyökkäämme iloisesti ja railakkaasti koko illan ja joka päivä.”
200 maalin tavoite on kieltämättä mielenkiintoinen. Peliittojen pelit tulevat varmasti olemaan todella maalirikkaita runkosarjassakin. Ja siitähän yleisö pitää.
Pisteitä on ainakin odotettavissa vahvasti harjoitusotteluissa esiintyneeltä Henri Ruotsalaiselta ja Samuel Saloselta, joka tulee varmasti esiintymään Peliittojen paidassa jonkin verran, sillä miehellä on ollut vaikeuksia mahtua sopimusseuransa Pelicansin kokoonpanoon Liigassa.
Mielenkiintoista Peliittojen joukkueessa on myös se, ettei sillä ole yhtä virallista kapteenia, vaan joukkueessa on kiertävä systeemi kapteenia koskien. Asetelma on tuttu NHL:stä, mutta Suomessa sitä on harvemmin nähty.
Yksi kiertävään systeemiin kuuluvista on TUTO Hockeysta Heinolaan siirtynyt voimahyökkääjä Kalle Moisio.
”Minulla ei ole kokemuksia entuudestaan kapteenin hommista tai tästä kiertävästä systeemistäkään. Saa nähdä mitä tuleman pitää, mutta itse teen parhaani”, tuore hankinta tuumasi.
TUTOssa jo monta kautta viihtynyt räväkkä laituri sanoo sopeutuneensa Heinolaan mainiosti.
”Hyvältä on maistunut. Eihän se kauhean iso kaupunki ole, mutta kaikki tarvittava löytyy.”
Seuraa häntä: Kalle Moisio
TUTOsta tullut Moision veljeskatraan keskimmäinen on todellinen viihdyttäjä sarjaan. Vastustajan puolustajien on syytä olla hereillä, kun kovaa ja ahkerasti taklaava Moisio on kentällä. TUTOsta Peliittoihin siirtynyt laituri keräsi 92 jäähyminuutin lisäksi 14 tehopistettä viime kaudella, joten myös pisteidentekopotentiaalia löytyy.
Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+ Sami Väliharju (Kärpät/Hokki)
+ Janne Seppänen (Ilves/LeKi)
+ Kalle Moisio (TUTO Hockey)
+ Markus Neva-Aho (RoKi)
+ Valtteri Lipiäinen (Espoo United)
- Christian Silfver (Herning)
- Tuukka Rajamäki (Jokipojat)
- Eetu-Ville Arkiomaa (TUTO Hockey)
- Juuso Perttilä (Kiekko-Vantaa)
- Henri Fomin (IPK)