Kokkolassa on varmasti jäänyt hampaankoloon kahden edelliskauden puolivälierätappioiden jälkeen.
Hermes
Päävalmentaja: Antti Karhula
Kapteeni: Nico Lehto
Viime kaudella: Tippuminen puolivälierissä, runkosarjan 4.
Viime kauden pudotuspeleissä yksi kovimmista sarjoista oli Hermeksen ja Espoo Unitedin välinen puolivälieräsarja. Kotiedun sarjaan saanut Hermes joutui lopulta taipumaan espoolaisille kuudennessa ottelussa.
”Kaksi vuotta peräkkäin tiputtu puolivälierissä, niin olisihan se pirun kiva mennä siitä eteenpäin. Sitä kohti koitetaan ihan tosissaan”, päävalmentaja Antti Karhula totesi kauden alla.
Samaa mieltä oli Hermeksen kapteeni Nico Lehto, joka lupaili Hermeksen menevän pitkälle.
”Kyllä Hermes menee tulevana keväänä mitalipeleille. Tähdätään siihen.”
Hermeksen miehistö on kokenut muutoksia täksi kaudeksi. Varsinkin tulosyksikön pelaajissa on nähty menetyksiä, mutta myös saatu korvaajiksi Mestiksessä rutinoituneita pelaajia.
”Aika paljon on vaihtunut porukka. Paljon on tullut uusia pelaajia tilalle ja pikkuhiljaa he ovat päässeet joukkueeseen sisälle. Kaikin puolin hyvin on alkanut”, kippari totesi.
Puolustuspään viime kauden kiekollinen johtaja Miika Franssila vaihtoi Espoo Unitedin paitaan. Hermes naarasi kuitenkin Hokin viime kauden parhaan pistemiehen Risto Mattilan hänen tilalleen.
Myös hyökkäyksessä on nähty muutoksia. Muun muassa joukkueen entinen kapteeni Jussi Nättinen siirtyi Saksaan pelaamaan. Taitoa hyökkäykseen tuo uusina kasvoina esimerkiksi oma kasvatti Joonas Sammalmaa ja Jokipojista joukkueeseen haalittu Nico Friman.
Seuraa häntä: Joonas Sammalmaa
Kokkolan oma poika tekee paluun kasvattiseuraansa yhdeksän vuoden tauon jälkeen. 26-vuotias Sammalmaa on pelannut Mestiksen lisäksi Liigaa JYPissä ja TPS:ssa. Viimeksi Sammalmaa esiintyi Mestiksessä kaudella 2015-2016. Tuolloin liukas laituri painoi runkosarjan läpi lähes piste per peli -tahdilla Jukureiden riveissä. Ehdottomasti tähtiluokan hankinta Hermekseltä.
Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+ Risto Mattila (Hokki)
+ Janne Pälve (IPK)
+ Nico Friman (Jokipojat)
+ Joonas Sammalmaa (Hudiksvalls HC)
+ Markus Korkiakoski (Hokki)
- Kristian Kangas (Kärpät)
- Jussi Nättinen (Starbulls Rosenheim)
- Miika Franssila (Espoo United)
- Joonas Huovinen (Asplöven HC)
- Ossi Ikonen (JYP)