Hermes julkaisi viikonloppuna uusia pelaajasopimuksia

15.5.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Kokkolan Hermeksen tulevan kauden joukkue täydentyi neljällä uudella pelaajasopimuksella viikonlopun aikana.

Kevät on pelaajasopimusten julkistusten ja joukkueiden kokoonpanojen kasaamisten aikaa. Myös Kokkolassa aherrettaan ensi kauden joukkueen kasaamisen parissa. Hermes tiedotti perjantaina kolmesta uudesta pelaajasopimuksesta ja sunnuntaina julkaistiin vielä yksi jatkosopimus.

Viime kaudella läpimurtonsa Mestis-tasolle tehnyt Taavi Tiala siirtyy JYP-Akatemian riveistä Kokkolaan. 24-vuotias laituri pelasi täyden runkosarjan tehden tehot 12+14=26.

Lisäksi useita nuorten maaotteluita pelannut Jimi Nylund solmi sopimuksen ensi kaudesta Hermeksen kanssa. Laiturina viihtyvä Nylund siirtyy joukkueeseen Kärppien organisaatiosta, jossa pääsi myös kertaalleen kokeilemaan Liigavauhtia.

Jatkosopimuksiin nimensä kirjoittivat hyökkääjä Henri Limma ja puolustaja Jere Rantala. 20-vuotias Limma hakee tulevalla kaudella lopullista läpimurtoa Hermeksen kokoonpanoon, kun taas peruspuolustaja Rantala on kuulunut viimeiset kaudet puolustuksen kivijalkoihin. 

Lähde: Hermes

Kuva: Shaun Duncan