Miikka Kuusela jatkaa LeKin pääkäskijänä

4.5.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Pitkään LeKin valmennusryhmässä mukana ollut Miikka Kuusela jatkaa tulevalla kaudella lempääläisten päävalmentajana.

Viime kaudella LeKin päävalmentajana toiminut Miikka Kuusela jatkaa joukkueen peräsimessä myös tulevalla kaudella. Kuusela on toiminut joukkueen valmennusryhmässä jo kaudesta 2011-2012, tosin ollen välissä kauden 2013-2014 Ilveksen A-nuorten apuvalmentajana. Viime kausi oli Kuuselalle ensimmäinen joukkueen päävalmentajana.

"Olimme todella tyytyväisiä Miikan ja valmennustiimin työhön, vaikka työn tuloksista ei vielä ensimmäisellä kaudella päästykään hedelmiä poimimaan. Halusimme ehdottomasti jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla ja pitkäjänteisesti rakentaa menestyvää ja uskottavaa joukkuetta yhteen Suomen kovimmista sarjoista. Uskon myös vahvasti, että jo tällä kaudella päästään nauttimaan kovista tulostavoitteistammekin", LeKi Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Laakso kommentoi seuran tiedotteessa.

LeKi tiedotti myös apuvalmentaja Juha Selinin jatkavan joukkueen valmennusryhmässä. Sen sijaan joukkueen pitkäaikainen maalivahtivalmentaja ja joukkueenjohtaja Pekka Korhonen ei jatka lempääläisten mukana.

Lähde: LeKi

Kuva: Toni Jaconelli