RoKille tärkeät pisteet JYP-Akatemiasta

8.3.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksen runkosarjassa pelataan viimeistä viikkoa. Keskiviikkona tarjoiltiin neljän ottelun kattaus.

(Kuva: Shaun Duncan)

Rovaniemellä pelattiin kahden karsintapeikkoa tiukasti välttelevän joukkueen kohtaaminen, kun ennen kierrosta 12.sijalla majaillut RoKi isännöi neljän pisteen karkumatkalla ollutta JYP-Akatemiaa. RoKi kampesi itsensä pisteen päähän JYP-Akatemiasta ja karsintarajasta, kun se voitti ottelun 3-1. Viikonlopun kahdelle viimeiselle kierrokselle jäi molemmille joukkueille äärimmäisen paljon jännitettävää.

Turussa TUTO palasi voittojen tielle kukistamalla sarjanelosen Kokkolan Hermeksen puhtaasti 3-0. Voiton takuumiehinä toimivat kaksi maalia iskenyt kultakypärä Aki Keinänen, sekä nollapelin 22 torjunnalla merkkauttanut Karolus Kaarlehto

Suurinumeroisin voitto nähtiin Espoossa, jossa Espoo United antoi kyytiä Heinolan Peliitoille lukemin 6-2. United nousi voitollaan Peliittojen ohi sarjassa viidenneksi. Yhden sijan sarjataulukossa ylempänä oleva Hermes on neljä pistettä Unitedia edellä, mutta sillä on yksi ottelu enemmän pelattuna. Näin ollen viimeisestä kotietuun oikeuttavasta pudotuspelipaikasta nähtäneen vielä jännittävä näytös.

Ke 8.3. tulokset:

Espoo United - Peliitat 6-2

SaPKo - K-Vantaa 2-3 JA

TUTO Hockey - Hermes 3-0

RoKi - JYP-Akatemia 3-1