Peliitoille kaksi uutta puolustajaa

14.2.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Heinolan Peliitat ilmoitti tehneensä loppukauden kattavat sopimukset Nico Vuorijärven ja Eemeli Heikkisen kanssa.

Ensi lauantaina 25 vuotta täyttävälle Nico Vuorijärvelle Peliitat on tämän kauden kolmas seura. Alkukausi puolustajalla on kulunut TUTO Hockeyn ja Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Neully-Sur-Marnen riveissä. Alkukaudesta TUTOn riveissä 14 otteluun Jokereiden kasvatti onnistui antamaan kolme maalisyöttöä.

Kookas puolustaja Eemeli Heikkinen on pelannut tällä kaudella Liigassa HIFK:n paidassa, sekä Mestistä RoKissa. Rovaniemeläisten riveissä Heikkinen pelasi 10 ottelua, joissa antoi kaksi maalisyöttöä.

"Heikkinen on iso ja ulottuva peruspakki, jolta odotetaan vahvaa maalineduspelaamista ja yksinkertaista avauspelaamista. Vuorijärvi on perustaitava yleispuolustaja, joka pystyy pelaamaan järkevästi molempiin suuntiin", päävalmentaja Marko Tuomainen kommentoi tuoreita hankintoja.

Sekä Vuorijärven että Heikkisen on tarkoitus pelata jo huomenna keskiviikkona ottelussa TUTOa vastaan.

Peliitat tiedotti samalla loukkaantuneiden listalla olevien Joona Hiltusen, Aki Vainion ja Santeri Saaren saaneen lasarettiin seuraa hyökkääjä Eetu Elosta ja puolustaja Valtteri Parikasta.

Lähde: Peliitat