Jonathan Iilahti Jokipoikien maalille

14.2.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Joensuun Jokipojat ilmoitti tiistaina uudesta maalivahtisopimuksesta.

Jonathan Iilahti on tehnyt Jokipoikien kanssa ensi kauden loppuun saakka kestävän sopimuksen. 24-vuotias veskari on viihtynyt kolme viime kautta länsinaapurissa keräten vyölleen otteluita enimmäkseen Allsvenskanista. Rikkonaiset kaudet ovat vaivanneet nuorta maalivahtia, jonka takia esimerkiksi tällä kaudella otteluita MODO:n paidassa kertyi vain kolme.

"Iilahden viime kaudet ovat olleet rikkonaisia, mutta halu menestyä ja mennä uralla eteenpäin vakuuttivat meidät. Halusimme estää tilanteen, jossa tärkeimpien pelien aikaan toinen maalivahdeistamme olisi loukkaantuneena, kuten viime kaudella kävi. Lisäksi halusimme jo hyvissä ajoin kiinnittää maalivahdin ensi kaudeksi, ja Iilahti sopii näihin kuvioihin erittäin hyvin", Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen totesi.

Liigaa Espoon Bluesin paidassa pelannut Iilahti on Vancouver Canucksin 6.kierroksen varaus vuodelta 2010. Lisäksi Iilahti oli voittamassa pronssia alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2010. Jokipojat kertoi Iilahden saapuvan Joensuuhun jo heti tiistaina.

Lähde: Jokipojat