TUTO kasvatti perjantain ainoassa ottelussa voittoputkensa neljän ottelun mittaiseksi kukistamalla LeKin kotikentällään lukemin 3-1.
TUTO otti isännän otteet heti ottelun avausminuutista lähtien. TUTOn viime ottelussa kahdesti osunut puolustaja Samu Suominen onnistui jälleen maalinteossa jo pelin avausminuutilla tehden kauden viidennen maalinsa Tomi Wileniuksen ja Juho Virtasen syötöstä.
Toisessa erässä molemmat joukkueet venyttivät maaliverkkoja kertaalleen, mutta päätöserässä maalinteossa onnistui vain kotijoukkueen Joonas Toivanen. Näin ollen kolme pistettä jäivät Turkuun.
TUTO nousi voitollaan pisteen päähän sarjajohtaja SaPKosta. LeKin asema viimeisestä pudotuspelipaikasta hieman tukaloitui, mutta joukkue on edelleen kaksi pistettä yhdeksäntenä olevaa Espoo Unitedia edellä, joka on pelannut kaksi ottelua lempääläisiä vähemmän.
Mestis jatkuu maajoukkuetauon jälkeen ensi viikon keskiviikkona neljän ottelun voimin:
LeKi - SaPKo
Hermes - Kiekko-Vantaa
Espoo United - KeuPa HT
TUTO Hockey - Peliitat