Kiekko-Vantaa isännöi sarjakärki SaPKoa perjantaina

19.1.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Yhdeksästä edellisestä kotiottelustaan peräti kahdeksassa voittoa juhlinut Kiekko-Vantaa kohtaa perjantai-iltana kotikaukalossaan SaPKon.

 

 

Sarjakärjessä pitkään viihtynyt SaPKo on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan ja viimeksi keskiviikkona joukkue taipui kotijäällään Hokille voittolaukauskisan jälkeen numroin 1-2. Kiekko- Vantaa puolestaan hävisi keskiviikkona Turussa TUTOlle tylysti numeroin 4-0. 

 

Sarjakutonen Kiekko-Vantaa ja SaPKo ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Syyskuussa pässipaidat haki 2–1-jatkoaikavoiton Vantaalta. Tammikuun alussa sarjakärki puolestaan kylvetti lohinuttuja kotikaukalossaan maalein 7–2.

 

"Meillä on paljon parannettavaa edellisestä SaPKo-kohtaamisesta. Jokaisen pelaajan täytyy petrata tekemistä siitä. Tärkeintä on tehdä töitä enemmän kuin vastustaja. Kun teet hommia ja voitat kaksinkamppailuita, niin silloin yleensä myös hyökkäyspeli, erikoistilannetekeminen ja puolustuspeli toimivat hyvin", kommentoi vantaalaisten päävalmentaja Simo Mälkiä.

 

Lue Kiekko-Vantaan koko kattava ennakkopaketti TÄSTÄ.

 

Lähde: Kiekko-Vantaa 
Kuva: Toni Jaconelli