Espoo United panostaa nuorten valmennukseen

19.1.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Ensi kaudella Espoo Unitedin alla pelaa Mestis-joukkueen ja Naisten SM-joukkueen lisäksi A, B, C - juniorit sekä edellä mainittujen ikäluokkien akatemiat. Espoolaisen jääkiekkoilun junioritoiminta on aina kerännyt paljon kiitosta ja toiminnan taso on vuodesta toiseen osoittanut tasonsa. United haluaa jatkaa tätä tärkeää työtä, panostaen nuorten joukkueiden valmennusjohtoon. 

Espoo United on kiinnittänyt valmennuspäällikökseen kokeneen Mikko Lahtisen. Hän siirtyy Unitediin EPS jääkiekosta, joka on yksi Unitedin kasvattajaseuroista. Lahtinen on aiemmin toiminut SJL kouluttajana korkeimmalla tasolla ja nuorten maajoukkueiden scouttina. Hän on ennen siirtymistään pääkaupunkiseudulle tehnyt vuosia töitä juniorivalmennuksen johtajana SaiPa ry:ssä sekä KooKoo:n junioreissa, jossa on saanut olla mukana nostamassa seuroja korkeimmalle sarjatasolle. 

Lisäksi Unitedin riveihin liittyy Blues Juniorsin A-junioreita valmentava Niko Marttila. Bluesin A-juniorit on Marttilan alaisuudessa onnistunut tällä kaudella loistavasti, sillä joukkue johtaa Nuorten SM-liigaa. Marttila tulee jatkamaan Espoo Unitedin A-junioreiden päävalmentajana. Marttilalla on kunnianhimoisia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. 

”Olen todella tyytyväinen mahdollisuudesta olla mukana kehittämässä espoolaisen kiekkoilun seuraavaa kehitysvaihetta. Espoo Unitedin juniorityö tulee olemaan luonnollinen jatkumo vahvalle juniorityölle, jota Espoossa on aina tehty. Tavoitteenani on pelaajien vahvuuksien kautta rakentaa menestyksekäs ja toimiva joukkue ensi kaudelle. Henkilökohtainen tavoitteeni on ylläpitää ammattitaitoista valmennustyötä käyttämällä omaa kokemuspohjaani ja luomalla valmennusympäristö, jossa pelaajat viihtyvät ja kokevat kehittyvänsä. Aion myös omalta osaltani ylläpitää hyvää joukkuehenkeä Unitedin A-nuorissa”, Marttila linjaa. 

Lahtisen ja Marttilan kaltaisten ammattilaisten lisääminen Unitedin vahvuuteen on askel oikeaan suuntaan tavoitteessamme tukea espoolaisnuorten unelmien tavoittelua huippuvalmentajien ja huippu-olosuhteiden avulla. Espoo Unitedin junioritoiminnan rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja lisää hyviä uutisia on tulossa lähiaikoina. 

Lähde: Espoo United