RoKi-ikoni Ilari Sainion pelinumero 6 jäädytetään keskiviikon RoKi VS. KeuPa HT -ottelun yhteydessä. Juhlallisuudet alkavat klo 18:10 Lappi Areenalla ennen klo 18:30 alkavaa Mestis-ottelua.
Keskiviikon Ilari Sainiota juhlistavaan otteluun RoKin vieraaksi saapuu KeuPa HT Keuruulta. Kauden aiemmat kolme kohtaamista ovat päättyneet keuruulaisten voittoon yhdellä maalilla.
Sainio nousi RoKin edustusjoukkueeseen ensimmäisen kerran 17-vuotiaana vuonna 1995. Viimeisen kerran Sainio puki RoKin edustusjoukkueen pelipaidan päälleen vuoden 2013 Mestis-karsintaotteluissa. Väliin mahtuu neljä kautta 2-divisioonassa, 13 kautta Suomi-sarjassa sekä RoKin ensimmäinen Mestis-kausi 2009-2010. Ikimuistoisin hetki koettiin keväällä 2009 kun RoKi nousi kapteeni Sainion johdolla Mestikseen monen vuoden yrittämisen jälkeen.
Sainio pelasi RoKin edustusjoukkueessa 18 vuoden aikana yhteensä 514 ottelua, joissa hän teki 162 maalia ja antoi 263 maaliin johtanutta syöttöä keräten 425 tehopistettä. Sainio pelasi koko aktiiviuransa ajan RoKin joukkueessa. Sainion pelejä on yhä mahdollista seurata 3-divisioonassa pelaavan Rollon Poikien otteluissa.
Aiemmin RoKi on jäädyttänyt Sainion monivuotisen pelikaverin ja nykyisin RoKin urheilutoimenjohtajana toimivan Jani Mikkolan numeron 17.
"Monia vuosia pelattiin Illun kanssa samassa joukkueessa. Illu on ollut aina luotettava pelaaja, joka pystyi pelaamaan monessa roolissa ja taso pysyi tasaisen hyvänä pelistä ja kaudesta toiseen. Illu oli hieno esimerkki nuoremmille miten hommia tehdään kaukalossa ja sen ulkopuolella", muistelee Jani Mikkola RoKin nettisivuilla.
Lähde ja kuva: RoKi