Hyökkääjä Samu Pitkänen palaa Itävallasta Jokipoikiin

27.12.2016
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksessä kuudentena oleva Jokipojat on sopinut loppukauden mittaisen sopimuksen 29-vuotiaan hyökkääjä Samu Pitkäsen kanssa.

Joensuulaislähtöinen Pitkänen pelasi alkukauden Itävallassa EC Bergenzerwaldin joukkueessa, mistä siirtyy nyt takaisin kasvattajaseuransa pariin. Tuleva kevät on Pitkäselle jo kuudes Joensuussa Mestis-tasolla.

Tämän lisäksi joukkueen kahden viime kauden kapteeni on pelannut Jokipojissa myös Suomi-sarjassa, missä hän oli johdattamassa laumaansa mestaruuteen puolitoista vuotta sitten.

Viime kaudella Pitkänen pelasi henkilökohtaisen uransa parhaan kauden tehopistein 9+39, ja siirtyi kesällä alppimaahan. AlpsHL:n sarjassa pelaavassa EC Bergenzerwaldin joukkueessa hän latoi 19 peliin tehopisteet 6+2 ennen paluutaan kotimaisemiin.

"Ratkaisuun vaikutti monta pientä syytä, jotka sitten yhdistyivät siihen, että täällä ollaan. Joensuussa pystyn yhdistämään kiekkoilun ja opiskelun, ja täällä pystyn varmasti myös saamaan isompaa roolia kuin Itävallan joukkueessa. Syksy oli kyllä hienoa aikaa, Itävallassa näki uusia paikkoja ja erilaisia ihmisiä, ja sai aivan uusia kokemuksia. Samalla siellä huomasi, miten hieno paikka tämä Suomi oikein onkaan.", kommentoi Pitkänen.

Jokipojat pelaa joulutauon jälkeen ensimmäisen ottelunsa keskiviikkoiltana SaPKon vieraana. Vuoden viimeinen kotiottelu käydään perjantaina 30.12. klo 18.30, kun Mehtimäelle vastustajaksi saapuu Heinolan Peliitat. Pitkänen on heti mukana molemmissa otteluissa.

Lähde ja kuva: Jokipojat