Hokin päävalmentaja Jari Laukkanen: "Erittäin tasaista sarjaa pelataan"

22.12.2016
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksessä sijalla 10 oleva Kajaanin Hokki lähti joulutauolle kahdeksan ottelun mittaisessa pisteputkessa. Päävalmentaja Jari Laukkanen pitää sarjaa hyvin tasaisena.

Marraskuun alun maaottelutauon jälkeen pelaamistaan 12 ottelusta kajaanilaisjoukkue on onnistunut keräämään kasaan 18 pistettä. Vaikka sijoitus sarjassa on kymmenes, Hokilla on matkaa pudotuspeleihin oikeuttavaan kahdeksanteen sijaan vain kuusi pistettä, eikä kolmaskaan sija ole kuin kymmenen pisteen päässä.

"Tulokset on parantunut pelin parantumisen myötä. Meidän suorittaminen on kentällä parantunut kokoajan ja se on tuonut selkeästi tasaisemman ja paremman tuloksen. Kahdeksassa viime ottelussa päästiin pisteille ja se allekirjoittaa sitä, miten tasainen tämä sarja on ja miten pienet erot joukkuiden välillä on. Tässä jaksossa pelattiin vieraissa ihan sarjan kärkijoukkueista TUTOa ja Jokipoikia vastaan ja molemmat ottelut pystyttiin viemään jatkoajalle."

"Kun sarjataulukkoa katsoo nyt, kun joukkueilla on noin 30 ottelua takana, ei siellä mitään yhtä heittopussia näe. Erittäin tasaista sarjaa pelataan ja joukkueiden väliset erot, varsinkin yksittäisessä pelissä, on omasta mielestä jopa pienentyneet viime vuodesta", kommentoi Laukkanen.

Lue koko haastattelu Hokin nettisivuilta TÄSTÄ.

Lähde: Hokki