Mestis-tuomarit kantavat Hengenpelastajaliigan punaisia paitoja ylpeydellä – “Tuntuu ihan lentokeliltä, kun on punaista päällä”

26.2.2026
Mestis-tuomarit kantavat Hengenpelastajaliigan punaisia paitoja ylpeydellä – “Tuntuu ihan lentokeliltä, kun on punaista päällä”

Kuluvalla kaudella Mestiksen ja Veripalvelun Hengenpelastajaliiga laajeni verenluovutuspaikoilta myös Mestiksen päätuomareiden ylle. Punaiset paidat on otettu tuomariyhteisössä ylpeydellä vastaan.

Kaukalossa päätuomarin tehtävä on pitää peli hallussa, mutta joskus tärkeimmät ratkaisut tehdään jään ulkopuolella. Mestiksen päätuomarit Janne Laukkala ja Alexander Baryshev haluavat omalla esimerkillään muistuttaa, että verenluovutus on pieni teko, jolla voi olla elintärkeä vaikutus.

Verenluovutuskertoja on kertynyt kummallekin jo muutamia, vaikka useamminkin saisi kuulemma käydä. Esimerkkejä verenluovutuksen tärkeydelle ei tarvitse hakea kaukaa.

– Pelatessa on tullut vastaan parikin isoa tapaturmaa, jotka pistivät miettimään näitä asioita enemmän. Erityisesti viimeisin – jouduin teho-osastolle vuorokauden ajaksi saatuani lämärin kurkkuun, ja kurkunpääni murtui. Teholla ollessani näin, kuinka paljon verenluovutukselle on päivittäin tarvetta, Baryshev muistelee.

Laukkala on samoilla linjoilla.

– Lähipiirin ikääntyminen sekä Mestiksen ja Veripalvelun yhteistyö on tuonut aiheen lähemmäksi arkea. Kyllähän se herättää, kun käytät päivästä vain kymmenen minuuttia ja pystyt auttamaan kolmea ihmistä, joilla on tarve luovutetulle verelle, hän pohtii.

Ylpeänä punaista päälle

Kuluvalla kaudella Mestiksessä otettiin päätuomareiden keskuudessa käyttöön punaiset erikoispaidat Hengenpelastajaliigan kunniaksi. Joka kuukauden ensimmäisenä viikonloppuna pelattavilla Hengenpelastajaliigan teemaotteluilla halutaan muistuttaa verenluovutuksen merkityksellisyydestä ja aktivoida erityisesti uusia luovuttajia.

Erikoispaidat on otettu tuomariyhteisössä ilolla vastaan.

– Vastaanotto on ollut innostunut. Eräskin kollega sanoi, että tuntuu heti lentokeliltä, kun on punaista päällä, Baryshev kertoo.

– Tuntuu hyvältä, jos me katsomon "suosikkeina" voimme puolestamme viedä tärkeää asiaa eteenpäin.

Laukkala on huomannut saman.

– Koko porukka on ollut innolla mukana ja vetää mielellään punaiset paidat päälle tärkeän asian vuoksi, hän komppaa.

Pienellä vaivalla suuri apu

Mitä päätuomarit sitten sanoisivat niille, jotka pohtivat verenluovutusta?

– Kannattaa käydä, verenluovutus on todella konkreettinen tapa auttaa apua tarvitsevia! Aikaa menee vain kymmenen minuuttia ja voit olla varma, että se menee tarpeeseen, Laukkala sanoo.

– Luovuttaminen on helppoa ja kivutonta. Plussana saa mehua ja pullaa, ja kannattaa myös pitää mielessä, että voit omalla toiminnallasi pelastaa useamman ihmisen hengen, Baryshev päättää.

Mikä Hengenpelastajaliiga?

Hengenpelastajaliiga on Mestiksen ja Veripalvelun yhteistyössä järjestämä pelillinen kampanja, jonka tavoitteena on aktivoida erityisesti uusia verenluovuttajia auttamaan potilaita. Seuranta tapahtuu jääkiekosta tutun sarjataulukon muodossa.

Jokainen verenluovutus auttaa jopa kolmea potilasta ja on siksi kolmen pisteen arvoinen Hengenpelastajaliigassa. Kuka tahansa voi osallistua mainitsemalla kannattamansa Mestis-joukkueen nimen verenluovutuksen yhteydessä. Näin verenluovutuskäynnin pisteet kertyvät joukkueen yhteiseen pottiin. Kun seuraava Mestis-ottelu on kalenterissasi, varaa aika myös verenluovutukseen.

Sarjataulukko: hengenpelastajaliiga.fi