Oskari Siiki loppukaudeksi Kajaanin Hokkiin

20.10.2022
Oskari Siiki loppukaudeksi Kajaanin Hokkiin

Kajaanin Hokki saa mieluisan vahvistuksen loppukaudeksi, kun viime kauden Mestiksen maalikuningas Oskari Siiki palaa Kajaaniin.

Kajaanilaisyleisölle Siiki on tuttu mies viime kaudelta, jolloin hän mätti 52 Mestis-ottelussa tehot 28+26=54. Niillä hän voitti maalikuninkuuden ja sijoittui pistepörssissä kolmanneksi. Lisäksi hänen ±-tilastonsa saldo +26 riitti neljännelle sijalle.

Hokki-luotsi Pasi Räsänen on tyytyväinen tutun pelaajan saamisesta takaisin Hokin hyökkäykseen.

– Hieno homma, että Siiki valitsi meidät vaikka ottajia olisi varmasti ollut muualtakin Mestiksessä. Hänestä saamme kovan johtajan koppiin ja myös kentälle! Uskon, että juuri tälläistä piristystä Hokki-perhe tarvitsee syksyn harmaaseen arkeen, Räsänen tuumaa.

Oskari Siiki pelasi alkukauden ajan Itävallassa Alps Hockey Leaguen EHC Lustenaun riveissä, jossa hän kirjasi seitsemässä ottelussa yhden syöttöpisteen.

– Harmi tietenkin pelaajan kannalta, ettei hän onnistunut Itävallassa. Me tiedämme, mitä hänestä saamme: hyvää pelaamista molempiin suuntiin ja myös tehoja. Samalla Siiki tuo lisää meidän erikoistilannepelaamiseen.


---
Published by: