Perjantain kierros todella tasainen - IPK kaatoi Hokin jatkoajalla

26.2.2021
Perjantain kierros todella tasainen - IPK kaatoi Hokin jatkoajalla

Picture: Juha Leskinen

Perjantaina pelattiin neljä Mestis-kamppailua.

IPK vs. HOKKI 5-4 JA

Maalittoman avauserän jälkeen toisessa erässä nähtiin viisi maalia, kun joukkueet takoivat vuoroperään maaleja liukuhihnalta. Ensiksi osui IPK, jonka jälkeen Hokki kairasi tasoituksen ja sama vuorotahti jatkui aina erätauolle saakka, johon lähdettiin IPK:n 3-2-johdossa. Päätöserässä Hokki nousi tasoihin ja johtoasemaankin saakka, mutta IPK kuittasi tasoituksen ylivomalla ja lopulta IPK:n Mikko Juusola ratkaisi lisäpisteen kotijoukkueelle jatkoajalla.

KEUPA HT vs. KETTERÄ 5-4

Keuruulla avauserässä Joni Airo vei kotijoukkueen johtoon, mutta toisessa erässä Ketterän Jere-Matias Alanen osui kahdesti. Kotijoukkue osui niin ikään toisessa erässsä kahdesti ja kolmannen erän alussa KeuPa siirtyi kahdella nopealla maalilla 5-2-johtoon. Ketterä nousi ilman maalivahtia pelatessaan aina maalin päähän, mutta tasoitusosumaa vierasjoukkue ei saanut kaivettua. Ketterän Alanen viimeisteli hattutemppunsa reilu minuutti ennen päätössummeria.

KIEKKO-VANTAA vs. FPS 2-4

Vantaalla Kiekko-Vantaa siirtyi 1-0-johtoon avauserässä, mutta FPS iski ennen erätaukoa kahdesti siirtyen kuskin paikalle. Toisessa erässä Vantaan Juuso Perttilä tasoitti ottelun 2-2:een, mutta Paavo Tyni kuittasi hetkeä myöhemmin FPS:n jälleen johtoon. Loppulukemat 2-4:ään laukoi FPS:n Jere Jokinen viimeisellä minuutilla tyhjään rysään.

PELIITAT vs. KIEKKO-ESPOO 2-1 JA

Heinolassa avausmaalia odotettiin aina päätöserään saakka, kunnes vierasjoukkueen Niko Somppi viimeisteli uransa ensimmäisen Mestis-maalin. Peliitat tasoitti kuitenkin ylivoimalla Niklas Virtasen osumalla ja lopulta jatkoajalla ratkaisun laukoi Peliittojen Joel Kerkkänen.


---
Published by: