Timo Soinista Mestiksen hallituksen jäsen

14.10.2020
Timo Soinista Mestiksen hallituksen jäsen

Mestiksen hallitukseen on nimetty yksi uusi jäsen ylimääräisessä yhdistyskokouksessa 7. lokakuuta.

Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa Timo Soini, joka lähtee mukaan Mestiksen hallitustyöhön isoin odotuksin.

- Odotan tietysti sitä, että tämän lajin valtakunnallisuus pystytään turvaamaan ja edelleen kehittämään sitä, että jääkiekkoa on mahdollisuus pelata kuin myös katsoa, millä tahansa paikkakunnalla. On jo iso saavutus, että jääkiekkoa löytyy kaupungeista kuin myös maakunnista ja sitä pitää vahvistaa sekä viedä eteenpäin, Soini sanoo.

Soini tuntee hyvin strategisen hallitustyöskentelyn ja hän kokeekin olevansa suureksi avuksi Mestikselle.

- Itseni tuntien minulla voi olla jotain sellaista elämänkokemusta sekä näkemystä ja kirjallista sekä suullista kykyä, jolla voidaan hyville asioille saada lisää kantavuutta. En ole mikään taikuri, mutta tunnen valtiollisen ja kunnallisen päätöksenteon hyvin kokemusperäisesti. Tällä puolella uskon, että minusta on apua Mestis-seuroille.

- Mestiksen hallitukseen tulen tekemään Mestiksen hyväksi töitä. Meillä kaikilla on omia historioita ja mielipiteitä, mutta ne eivät kuulu tähän. Tähän kuuluu se, että tämä laji ja sarja menevät eteenpäin, Soini jatkaa.

Soini näkee Mestiksen aseman tärkeänä, varsinkin puhuttaessa siitä minkälainen ponnahduslauta se on ollut monelle pelaajalle sekä toimihenkilölle.

- On tärkeää, että meillä on Mestiksen kaltainen sarja, josta voi siirtyä eteenpäin esimerkiksi Liigaan tai ulkomaille. Jos meillä ei olisi tällaista valtakunnallista sarjaa niin se köyhdyttäisi ja kutistaisi meidän huipunkin väistämättä ajan kanssa suppeammaksi.

Mestis-seurojen tärkeyttä paikallisesti on myös Soinin mukaan korostettava.

- Olen Mestis-pelejä vuosien mittaan käynyt katsomassa. Meillä on monta Mestis-kaupunkia tällä hetkellä rakennemuutostilassa. Se täytyy ymmärtää näillä paikkakunnilla, että kuinka iso asia se on, että tällaisia seuroja on olemassa.

Mestiksen hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää uskoo, että Soinilla on paljon annettavaa Mestikselle.

- On hienoa saada Timon kaltainen kokenut vaikuttaja mukaan Mestiksen hallitustyöhön. Uskon, että Timolla on paljon annettavaa Mestikselle tunnettuna urheilumiehenä. Timo tuntee erinomaisesti myös yhdistys- ja hallitustyöskentelyjen toimintatavat ja on oiva lisä hallitukseemme, kommentoi Mestiksen hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää.


---
Published by: