Nikulinilla tehokas debyytti - KeuPa HT vei voittomaalikilpailussa

1.2.2020
Nikulinilla tehokas debyytti - KeuPa HT vei voittomaalikilpailussa

Picture: Shaun Duncan

TUTOn Alexander Nikulin tehtaili debyytissään tehot 0+3, mutta KeuPa HT vei ottelun voittomaalikilpailussa. Leevi Tukiainen vietti neljän tehopisteen iltaa, kun Peliitat kaatoi IPK:n. Voittoihin lauantaina myös Hokki, Ketterä sekä jatkoaikavoiton SaPKosta ottanut Jokipojat.

HOKKI - KOOVEE 4-2

Hokki otti ison päänahan kukistamalla sarjakärki KOOVEEn kotikaukalossaan. Illan sankareina kaksi maalia laukonut Sami Tamminen sekä 1+2 tehot saalistanut Tuomas Komulainen. Mestiksen pistepörssin kärkinimi Jarkko Harjula kirjautti kaksi syöttöpistettä. Hokilta tolppien väliin osui myös Toivo Pennanen. Vieraiden maaleista vastasivat Juho Jokiharju sekä Santeri Arousva.

JOKIPOJAT - SAPKO 5-4 JA

Joensuussa tarjoiltiin todellinen lauantai-illan trilleri. Kotijoukkue johti parhaimmillaan ottelua jo 3-0 Saku Kivisen kahdella osumalla ja Niki Blombergin maalilla. Pässipaitojen Henri Keskilohkon kavennusosuman jälkeen isännät siirtyivät vielä kertaalleen kolmen maalin johtoon Miro Väänäsen maalilla.Tämän jälkeen alkoi vieraiden kiri ja SaPKo nousi lopulta tasoihin Tommi Laakson, Matias Mutikaisen ja Niko Kivelän osumilla.
Jokipojat vei lopulta voiton jatkoajalla. Matias Varttinen viimeisteli voittomaalin ajassa 63:20. SaPKon puolustaja Bernard Isiguzolle ottelussa kolme syöttöpistettä.

PELIITAT - IPK 7-3

Peliitat kukisti IPK:n Heinolassa maalein 7-3. Kotijoukkueen tehohetki osui toisen erän loppupuoliskolle, kun Peliitat iski neljä maalia alle seitsemään minuuttiin. Heinolalaisten tehomiehenä hääri pisteet 2+2 taiteillut Leevi Tukiainen. Kahdesti tolppien väliin osuivat myös Sakke Hämäläinen (2+1) sekä Lauri Heino. Matias Mustonen viimeisteli yhden osuman. Peli-Karhujen maalit lauantaina Henri Knuutisen, Jere-Matias Alasen sekä Aleksi Hämäläisen nimiin.


ROKI - KETTERÄ 1-4

Joukkueiden välisten viikonlopun tuplakohtaamisten ensimmäisen osan vei vierasjoukkue Ketterä. Rasmus Hämäläinen osui kahdesti, Samuli Tanhua kertaalleen ja loppulukemat tyhjiin viimeisteli Sebastian Sjöholm. Hämäläinen nousi kahdella maalillaan Mestiksen maalipörssin kärkeen. Kotijoukkueen ainoasta osumasta vastasi kultakypärä Kasper Elo.
Joukkueet kohtaavan myös sunnuntaina Rovaniemellä. Ottelu alkaa klo 15:30.

TUTO - KEUPA HT 4-5 (VL)

Turussa nähtiin odotettu Alexander Nikulinin Mestis-debyytti. Nikulin debytoikin tehokkaasti saalistamalla ottelussa kolme syöttöpistettä. KeuPa HT vei kuitenkin ottelun nimiinsä voittomaalikilpailussa.
Turkulaisten maaleista varsinaisella peliajalla vastasivat Niko Ahoniemi, Mikko Laine, Juho Mäkelä sekä tasoitusosuman ajassa 58:08 viimeistellyt Juho Virtanen. Keuruulaisista maalinteossa onnistuivat Sakari Turtiainen, Justus Mikkonen, Jesse Pelamo sekä William Mäkinen. Voittomaalikilpailussa voittomaali Janne Kettusen nimiin.


---
Published by: