Kotivoittojen ilta perjantaina

18.10.2019
Kotivoittojen ilta perjantaina

TUTOn Eetu Elo (keskellä) saalisti perjantaina kolme tehopistettä. (Picture: Shaun Duncan)

Perjantaina vietettiin kotivoittojen iltaa Mestiksessä. TUTO, KeuPa HT ja Peliitat nappasivat voitot varsinaisella peliajalla ja SaPKo vei lisäpisteen jatkoaikavoiton myötä KOOVEElta.

TUTO - HOKKI 6-2

TUTO Hockey oli muutaman askeleen vierasjoukkue Hokkia edellä lähes koko ottelun ajan. Kotijoukkueen pisterohmuina perjantaina olivat Eetu Elo (2+1) sekä Jonne Jantunen (0+3). Puolustaja Mikke Levo kirjautti itselleen tehot 1+1 ja kolmesta muusta TUTO-maalista vastasivat, Jeremi Wehmas, kotidebyytissään Kupittaalla maalinteossa onnistunut, Vili-Jesper Koivula sekä Oskari Siiki tyhjiin ottelun loppuhetkillä. Vierailta osuivat Christoffer Seppelin sekä kahdeksassa ottelussa kahdeksan maalia viimeistellyt Jarkko Harjula. Hokin maalivahti Teemu Seppänen oli jälleen kiireinen mies ja koppasi ottelussa 40 torjuntaa, kun puolestaan TUTO-vahti Samu Lonkilalle kertyi vain 13 koppia.

KEUPA HT - IPK 6-2

Keuruulla kotijoukkue KeuPa HT karkasi jo avauserässä 3-0-johtoon Janne Kettusen ja kahden Joni Piipposen maalin turvin. Toisessa erässä KeuPa lisäsi johtoaan Valtteri Kakkosen toimesta ennen IPK:n kavennusosumaa, jonka laukoi Lauri Huhdanpää. Kotijoukkue iski vielä toisen erän viimeisellä minuutilla Joel Järvenpään toimesta. Kolmennessa erässä molemmat onnistuivat maalinteossa kertaalleen. Ensin vieraiden Niki Koskinen laukoi alivoimalla kavennuksen ja loppulukemat 6-2 viimeisteli Jani Siekkinen ajassa 55:45. Perjantain pelien myötä KeuPa HT nousi sarjataulukon kärkipaikalle yhden pisteen erolla KOOVEEseen.

PELIITAT - KIEKKO-VANTAA 3-2

Heinolan jännitysnäytelmässä kotijoukkue otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa kukistamalla Kiekko-Vantaan 3-2. Avauserän ainoan maalin viimeisteli Samuel Salonen rangaistuslaukauksesta. Peliitat siirtyi 2-0-johtoon puolustaja Joonas Uimosen komean yksilösuorituksen päätteeksi. Lohipaitojen kavennusmaali syntyi vai 5 sekuntia ennen toisen erän päätössummeria. Maalin pyssytti Joonas Niemelä. Kolmannessa erässä Niemelä toi Kiekko-Vantaan tasoihin ylivoimalla Mikael Sahan ja Eetu Mäen syötöistä. Joonas Uimonen ratkaisi kuitenkin ottelun nousemalla jälleen röyhkeästi maalille ja lyömällä oman reboundinsa verkon perukoille ajassa 53:32.

SAPKO - KOOVEE 5-4 JA

Savonlinnan perjantai-illassa tarjoiltiin jo ottelun avauserässä neljä maalia. Roby Järventie vei ensin vieraat johtoon ja sitten iskivät pässipaidat kahdesti Atte Karppisen ja Juuso Wallin toimesta. Miika Heikkilä tasoitti ottelun 2-2:een erän lopulla. Toiseen erään SaPKo tuli räväkästi. Reilussa puolessatoista minuutissa kiekko oli kahdesti KOOVEEn maalissa. Ensin onnistui Mestiksen pistepörssiä johtava Matias Lainio ja hetkeä myöhemmin Matias Rauvola. Vieraat nousivat tasoihin kolmannessa erässä. Mikko Pukka laukoi kauden avausmaalinsa ja Anton Ollikainen viimeisteli tasoituksen taitavan puolustajan Jimi Kurosen oivallisesta läpisyötöstä. Jatkoajalla Toni Henttonen näytti mallia siitä miten tilanne pelataan loppuun asti ja nosti ottelun voittomaalin ajassa 62:39. Voittomaalin syöttänyt Bernard Isiguzo merkkautti itselleen jo kauden kahdeksannen syöttöpisteen.

Mestis jatkuu huomenna lauantaina viidellä ottelulla. Ottelut alkavat klo 17 paitsi Hermes - Ketterä starttaa klo 18:30.

Lauantain ohjelma:

IPK - RoKi
Jokipojat - KOOVEE
Kiekko-Vantaa - Hokki
Peliitat - TUTO
Hermes - Ketterä (alkaa poikkeuksellisesti klo 18:30)


---
Published by: