Huima keskiviikkokierros - Kolmessa ottelussa 28 maalia

2.10.2019
Huima keskiviikkokierros - Kolmessa ottelussa 28 maalia

Picture: Shaun Duncan

Mestis-kiekko tarjoili jälleen parastaan keskiviikkoiltana. Kolmessa viihdyttävässä ottelussa nähtiin yhteensä 28 maalia.

Vauhtia, läpiajoja, hienoja torjuntoja, upeita ylivoimakuvioita, huikeita yksilösuorituksia ja kaikkea tältä väliltä, tarjoili Mestiksen keskiviikkokierros.

JOKIPOJAT - SAPKO 4-5.

Joensuussa nähtiin Jokipojilta huikea nousu, joka ei kuitenkaan lopulta riittänyt pisteisiin asti. Juuso Forsström avasi kierroksen maalihanat ja toisessa erässä SaPKo näyttikin sitten menevän menojaan. Toisen kaksikymppisen alussa SaPKo-hyökkääjä Tino Siren iski 0-2 ja 0-3 maalit 24 sekunnin sisään, eikä tämäkään vielä riittänyt, vaan ajassa 25:04 Toni Henttonen vei pässipaidat jo neljän maalin karkumatkalle. Henttosen maalista ei kuitenkaan ehtinyt kulua jälleen kuin vain 24 sekuntia ja Jokipoikien kapteeni Esa Lehikoinen kavensi lukemat 1-4:ään. Jonne Brygger iski vielä toisen erän aikana kertaalleen ja nosti joensuulaiset kahden maalin päähän. Kolmannessa erässä maalinteon aloitti, kauden kolmannella osumallaan, Terry And ja Jokipoikien tasoitusosumasta vastasi Veripalvelun punaista kypärää kantava Erno Räisänen. SaPKo onnistui kuitenkin vielä punnertamaan yhden voittoon asti riittäneen osuman. Ajassa 55:53 Kasper Piitulainen viimeisteli ottelun loppulukemiksi 4-5.

TUTO HOCKEY - HERMES 6-4.

Turussa TUTO Hockeyn ja Hermeksen välisessä kohtaamisessa maaleja iskettiin vuorotellen kolmanteen erään asti. Hermekseltä maalintekijöinä Oskari Uomala, Atte Mäkinen ja Henri Limma kahdesti. Turkulaisista maaliverkkoja heilutti jo kauden viidennen osumansa viimeistellyt Joel Janatuinen, punakypärä Jeremi Wehmas sekä Jonne Virtanen kaksi kertaa. Kolmannessa erässä tilastoihin saatiin vain yksi maalintekijä. TUTO Hockeyn Lassi Vanhatalon kahdella YV-maalilla pisteet jäivät Marli Areenalle. TUTO jatkaa ilman pistemenetyksiä kolmen pelatun pelin jälkeen.

KOOVEE - Kiekko-Vantaa 6-3.

Tampereella KOOVEE jatkoi maali-iloittelua. Kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa KOOVEE iski yhteensä 13 maalia ja keskiviikkona tamperaiset löivät tähän tilastoon kuusi osumaa lisää. Jere Helenius vietti kahden maalin iltaa ja illan komeimman maalin tarjoili 20-vuotias hyökkääjä Miro Nalli upealla yksilösuorituksellaan. KOOVEEn muut maalintekijät Martin Has, Elias Elomaa sekä Janne Seppänen. Lohipaitojen maalit viimeistelivät Mikael Saha, Joonas Niemelä sekä Aleksi Halme.

Suomen viihdyttävintä lätkää tarjoillaan jälleen perjantaina viiden ottelun voimin!


---
Published by: