KeuPalle kaksi uutta pelaajaa - Janne Kettunen Keuruulle

17.6.2019
KeuPalle kaksi uutta pelaajaa - Janne Kettunen Keuruulle

anne Kettunen ja Oula Kuure siirtyvät Keuruulle.

Ensi kaudella Keuruulla nähdään jälleen kokoonpanossa Janne Kettunen, ei tosin sama mies kuin viime kaudella, vaan rahtusen vanhempi ja keväällä mestaruutta Ketterässä juhlinut Janne Kettunen. SaiPan kasvatti on pelannut kasvattajaseurassaan 30 peliä miesten liigajoukkueessa ja lisäksi 149 mestisottelua RoKissa, SaPKossa ja Ketterässä, joissa vahva laitahyökkääjä on saalistanut kaikkiaan 74 tehopistettä.

- Vasemmalta ampuvalle Kettuselle on ajateltu Keuruulla paikkaa kärkiketjuista ja sen myötä monipuoliselta pelaajalta odotetaan myös tulosta, kommentoi KeuPa HT:n pelaajakoordinaattori Tomas Westerlund tuoretta hankintaansa.

Toinen uusi sopimuspelaaja on Jokereiden juniorimyllyn läpikäynyt hyökkääjä Oula Kuure. Vieläkin A-ikäinen Kuure nousi Jokereiden A-nuoriin jo kaudella 2015-16 ja ehti kolmen Nuorten SM-liigakauden aikana takoa 145 ottelussa tehot 34+56. Viime kaudella lähes piste per ottelu - tahti jatkui Pohjois-Amerikan junioriliigassa Minnesota Wildernessin riveissä, kunnes kutsu kävi loppukaudeksi Suomeen ja Mestikseen. Kokkolan Hermeksessä nuori hyökkääjä ehti hankkia kokemusta pudotuspelit mukaan lukien 16 ottelun verran.

- Kuure on tehnyt juniuorisarjoissa hyvää jälkeä ja voi ottaa ensi kaudella ison harppauksen miesten puolella. Rightin puolen pelaaja omaa ison potentiaalin etenkin hyökkäyssuuntaan, kertoi Westerlund.

Seura on tehnyt myös Try Out - sopimuksen kolmannen hyökkääjän Totte Mobergin kanssa. Hyvinkäällä kiekkouransa aloittaneen laiturin ura on kulkenut Hyvinkäältä Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen Nuorten SM-liigaan, jossa mies on taiteillut K-Vantaalle ja SaiPalle tehoja 25+42. Viime kauden mies kiekkoili Ruotsissa miesten I-divisioonassa Helsingborgs HC:n joukkueessa.


---
Published by: