Ketterä takoi seitsemän osumaa Joensuussa - KeuPa tasoitti ottelusarjan Hermestä vastaan

25.3.2019
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Mestiksen pudotuspelit jatkuivat kahdella kamppailulla.

KeuPa HT vs. Hermes 6-3 (otteluvoitot: 2-2)

Hermes siirtyi Keuruulla johtoon Saku Kivisen maalilla, mutta KeuPa kuittasi itsensä johtoon vielä avauserässä Paavo Tynin ja Jani Siekkisen osumilla. Ennen erätaukoa Hermeksen Reko Tornberg laukoi lukemat 2-2:een. Toisessa erässä Anttoni Honka laukoi KeuPan 3-2-johtoon ja päätöserässä Kristian Kangas toi Hermeksen tasoihin, mutta KeuPa iski kuitenkin vielä kolmesti, kun Teemu Huttu, Jesse Pelamo sekä Anttoni Honka heiluttivat maaliverkkoa ottelun viimeisellä kuudella minuutilla.

 

Jokipojat vs. Ketterä 3-7 (otteluvoitot: 1-3)

Ketterä meni Joensuussa johtoon Marlo Koposen osumalla ennen avauserän puoliväliä ja erätauolle lähdettiin lopulta 1-1-tasatilanteesta Tuomas Ahtosen osuttua ennen erätaukoa. Toisessa erässä Ketterä iski peräti neljästi, kun Valtteri Lipiäinen maalasi kahdesti ja Erno Ripatti sekä Samuel Tanhua kertaalleen. Kolmannessa erässä Jokipoikien Janne Väyrynen kavensi lukemat 2-5:een, mutta tämän jälkeen Ketterän Joona Jääskeläinen laukoi kaksi osumaa ja lopulta loppulukemat 3-7:ään niittasi Jokipoikien Joonas Larinmaa komean yksilösuorituksen päätteeksi.

 

Kuva: Mika Tiira