Keskiviikkona Mestistä pelattiin viidellä paikkakunnalla.
SaPKo vs. LeKi 0-3 (0-1, 0-0, 0-2)
Juuso Papinsaari ampui LeKin Savonlinnassa avauserässä vierasjohtoon ja maalittoman toisen erän jälkeen seuraava maali nähtiin vasta kolmannen erän alussa, kun Santeri Vuoti tälläsi LeKin kahden maalin johtoon. Lopulta 0-3-loppulukemat tyhjään rysään viimeisteli LeKin Janne Seppänen sekunti ennen päätössummeria. LeKin maalilla pelannut Kimmo Rautiainen torjui 32 kiekkoa ja nollapelin.
IPK vs. Peliitat 4-2 (1-0, 2-0, 1-2)
IPK siirtyi Otto Huttusen ylivoimamaalilla 1-0-johtoon avauserässä ja toisessa erässä kotijoukkue siirtyi 3-0-johtoon Aatu Hämäläisen sekä Tuomas Vartiaisen osumilla. Päätöserässä Peliitat kiri itsensä maalin päähän Santeri Koposen ja Lauri Heinon maaleilla, mutta Tuomas Vartiainen niittasi loppulukemat 4-2:een tyhjään maaliin reilu minuutti ennen ottelun loppua.
Ketterä vs. Jokipojat 4-2 (0-1, 2-1, 2-0)
Taavi Tiala vei Jokipojat johtoon Imatralla avauserässä, mutta toisessa erässä Ketterä osui kahdesti, kun Rasmus Hämäläinen ja Jesse Juntheikki heiluttivat maaliverkkoa. Päätöserään lähdettiin 2-2-lukemista Jokipoikien Lauri Huhdanpään osuttua myös toisessa erässä. Kolmannessa erässä Ketterän Henry Karjalainen laukoi isännät 3-2-johtoon ja Valtteri Niemi laukoi 4-2-lukemat tyhjään maaliin.
KOOVEE vs. KeuPa HT 2-5 (0-1, 1-3, 1-1)
KeuPa karkasi Tampereella ennen ottelun puoliväliä 3-0-vierasjohtoon Sakari Turtiaisen, Janne Kumpulaisen ja Jani Siekkisen osumilla. KOOVEEn Santeri Sillanpää kavensi ylivoimalla, mutta vielä ennen toista erätaukoa Waltteri Lehtonen laukoi lukemat 1-4:ään. Kolmannessa erässä Joni Piipponen laukoi KeuPalle illan viidennen maalin ja Ville Saloranta laukoi ottelun loppulukemat 2-5:een.
Hermes vs. TUTO Hockey 3-2 (1-1, 2-1, 0-0)
Hermes siirtyi 1-0-johtoon Saku Kivisen osumalla avauserässä, mutta TUTOn Miro Mäkinen laukoi 1-1-tasoituksen alivoimalla vielä ennen erätaukoa. Toisen erän alussa Jesse Koskenkorva siirsi Hermeksen 2-1-johtoon, mutta TUTO kuittasi nopeasti Niko Ahoniemen maalilla. Minuuttia myöhemmin nähtiin kuitenkin jälleen maali, kun Hermeksen Jesse Huhtala osui tolppien väliin. Tämä osuma jäi ottelun viimeiseksi ja Hermes kuittasi kolme pistettä 3-2-voitolla.
Mestis jatkuu perjantaina viidellä ottelulla.
Kuva: Darren Rose