Mestis jatkuu perjantaina neljällä ottelulla. Keuruulla pelataan mielenkiintoinen kärkikamppailu.
Kauden ilmiömäisesti aloittaneet KeuPa HT ja Jokipojat ratkaisevat tänään runkosarjan piikkipaikan kohtalon. Voitosta voittoon avauskierroksilla edenneet joukkueet kohtaavat Keuruun illassa. Alkukauden menestys on tullut hieman erilaisin metodein, sillä KeuPa on tehnyt 18 maalia, kun taas Jokipojat kymmenen vähemmän. Jokipoikien puolustus on kuitenkin ollut timanttisen kova, eikä se oli päästänyt kolmessa ottelussa kuin neljä maalia keuruulaisten kahdeksaa vastaan.
Sarjanousija Ketterä tekee toisen esiintymisensä kotiyleisönsä edessä tänään, kun se isännöi Espoo Unitedia. Viime kierroksella pisteet valuivat käsistä ottelun viimeisellä minuutilla, kun IPK:n Jussi Viitanen iski 3-2-voittomaalin imatralaisten nuottaan. Ketterä lähteekin varmasti sisuuntuneena jahtaamaan avauspisteitään. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Espoo United on aloittanut kautensa varsin mallikkaasti. Kahdesta ottelusta tuloksena on ollut neljä pistettä.
Perjantain 6.10. ottelut klo 18.30 alkaen:
Ketterä - Espoo United
KeuPa HT - Jokipojat
RoKi - LeKi
TUTO Hockey - IPK
Katso kaikki ottelut suorina lähetyksinä Elisa Viihde Sportilta tai Fanseatista.
Kuva: Mika Tiira