Pitkä odotus ohi - runkosarja käyntiin perjantaina!

28.9.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Taistelu Mestiksen mestaruudesta kaudella 2017-2018 alkaa perjantaina täydellä kuuden ottelun kierroksella.

Pitkä odotus on ohi! Mestiksen kausi 2017-2018 pärähtää todenteolla käyntiin täydellä kuuden ottelun kierroksella.

Viime kausi tullaan muistamaan pitkään SaPKon uskomattomasta suorituksesta, joka päättyi puhtaalla pelillä pokaalinnostajaisiin. Nyt SaPKo aloittaa uuden taipaleensa kohti menestystä kotikentältä Jokipoikia vastaan. Loukkaantumisista kärsinyt Jokipojat sai avauksen kynnyksellä mieluisia uutisia, kun seuran oma kasvatti Jesse Paukku liittyi joukkueeseen lainasopimuksella.

RoKi on pelannut hyvän harjoituskauden, mutta sen menestyminen Mestis-joukkueita vastaan on vielä mysteeri. Harjoitusottelut ovat kuluneet pitkälti muita kuin Mestiksen joukkueita vastaan. Perjantain vastustaja IPK onkin ainoa joukkue, jota vastaan RoKi on harjoitusotteluissa ja Suomen Cupissa pelannut. Noissa otteluissa IPK oli niskan päällä tiputtaen mm. rovaniemeläiset jatkosta Suomen Cupissa.

TUTO Hockey on jo ehtinyt suoristella käsiään kattoa kohti tällä kaudella, kun joukkue otti Suomen Cupin herruuden nimiinsä. Loppuottelussa SaPKon kaatanut turkulaisryhmä aloittaa runkosarjansa perjantaina Espoo Unitedin vieraana. Joukkueet kohtasivat jo Suomen Cupin välierissä. Tuolloin TUTO otti selkeän 5-0-voiton kotikentällään. United tulee tuosta ottelusta varmasti paljon oppineena askiin ja odotettavissa onkin kahden laadukkaan joukkueen tiukka taisto.

Perjantain 29.9. avauskierros klo 18.30 alkaen:

Espoo United - TUTO Hockey

Ketterä - Kiekko-Vantaa

KeuPa HT - Hermes

Peliitat - LeKi

RoKi - IPK

SaPKo - Jokipojat

Kaikki ottelut katsottavissa suorina lähetyksinä Elisa Viihde Sportista ja Fanseatista.

Kuva: Oona Sarajärvi