Viimeisiä harjoitusotteluita viedään

21.9.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

KeuPa HT vs. LeKi ja Ketterä vs. Jokipojat saattavat torstaina Mestiksen harjoitusottelut päätökseen.

KeuPa HT ja LeKi mittelevät Keuruulla runkosarjakenraalissa torstai-iltana. KeuPa hyökkää lempääläisten kimppuun kutakuinkin ykkösmiehistöllään tuoreen kapteenin Waltteri Lehtosen johdolla. Lehtonen saa rinnalleen ykkösvitjaan Miro-Pekka Saarelaisen ja Markus Jokisen. LeKin maalia vartioivalla Christian Heljankolla lienee hikinen iltapuhde edessä KeuPan laadukkaan hyökkäyskaluston kanssa. KeuPan ja LeKin kamppailu on katsottavissa Elisa Viihde Sportista ja Fanseatista.

Joensuun Jokipojat kukisti eilen SaPKon kotikentällään lukemin 5-4. Tänään ärjypaidat matkaavat Imatralle hakemaan viimeisestä harjoitusottelustaan voittoa Ketterän kustannuksella. Jokipoikien kova ykkösnyrkki Tuukka Rajamäki - Samu Pitkänen - Timo Hiltunen ei vielä eilen päässyt liiaksi mässäilemään maaleilla, mutta tänään voi olla lennokkaampi keli. Kokenut Jere Myllyniemi voi kuitenkin olla Ketterän maalilla toista mieltä.

Torstain 21.9. ottelut klo 18.30 alkaen:

KeuPa HT - LeKi

Ketterä - Jokipojat

Kuva: Elina Kuivalainen