Mestiksessä vedellään keskiviikkona joidenkin joukkueiden osalta viimeisiä piirtoja jäähän ennen runkosarjan alkua.
Espoo United isännöi keskiviikkona Heinolan Peliittoja kotiluolassaan. United tipahti viime perjantaina Suomen Cupista välierävaiheessa TUTO Hockeyn vieraana. Viikko ei ollut muutenkaan Unitedille häävi, sillä joukkue hävisi myös torstaina, kun paikallispelissä Kiekko-Vantaa oli parempi lukemin 6-3. Positiivista ottelussa oli kuitenkin lähes neljä vuotta pelaamatta olleen Nico Nybergin paluu pelikentille ja hänen pääseminen heti maalin makuun.
SaPKo hakee vauhtia perjantain Suomen Cupin finaaliin Joensuusta. Välierissä kolmannen erän lopussa SaPKo kiri komeasti IPK:n ohi. Jarno Paven iski voittomaalin ajassa 59.35. Kotijoukkue Jokipoikien viimeisimmästä ottelusta on aikaa lähes kaksi viikkoa, joten nähtäväksi jää, minkälaisessa iskussa ärjypaidat otteluun tulevat. Ainakaan kokoonpanosta voiton ei pitäisi jäädä kiinni, sillä Jokipojat lähtevät otteluun kutakuinkin ykkösmiehistöllään.
Iisalmen kiekkoillassa nähdään IPK:n ja RoKin viimeiset taidonnäytteet ennen runkosarjaa. Karvaan tappion SaPKolle kokenut IPK tulee otteluun varmasti sisuuntuneena. Peli-Karhut lähtevät otteluun ilman sen suurempia lepuutuksia 1.ketju Aatu Hämäläinen - Juha Virtanen - Janne Katosalmi johdolla. Vastustaja RoKin kasvatti Henri Fomin on poissa IPK:n vahvuudesta illan ottelussa.
Keskiviikon 20.9. ottelut klo 18.30 alkaen:
Espoo United - Peliitat
Jokipojat - SaPKo
IPK - RoKi
Kaikki ottelut katsottavissa Elisa Viihde Sportista sekä selaimella Fanseatin kautta.
Kuva: Shaun Duncan