Syysvireen hakua Espoossa, Imatralla ja Lempäälässä

6.9.2017
Tämä uutinen on tuotu Mestiksen vanhoilta sivuilta, ja siksi linkit, kuvat ja asettelu saattavat toimia väärin.

Keskiviikkona pelataan kolme harjoitusottelua Mestiksen joukkueiden välillä.

Espoo United ja TUTO Hockey kohtaavat keskiviikkona harjoituskamppailussa Espoossa. Molemmat joukkueet raivasivat viime perjantaina tiensä Suomen Cupin puolivälieriin. Espoolaiset kaatoivat Peliitat vieraissa lukemin 3-5, kun taas TUTO haki puhtaan 0-3-voiton Kiekko-Vantaasta. Espoo Unitedin sivuilta löytyvään ennakkoon luettavissa täältä.

Perjantaina syksyn ensimmäisen tappionsa kärsinyt Ketterä isännöi hallitsevaa mestaria kotikentällään. Vierailija SaPKo otti lauantaina kotikentällään voiton Jokipojista Suomen Cupin neljännesvälierissä. Oskari Siiki oli ottelun hahmo tehoilla 1+1. Valmistaudu otteluun Ketterän kotisivuilta löytyvällä ennakolla.

LeKi eteni Suomen Cupissa jatkoon 9-0-murskavoitolla II-divisioonaseura KJT:ta vastaan. Keskiviikkona vastustaja on aivan toista luokkaa, kun Kiekko-Vantaa saapuu lempääläisten vieraaksi. Viime kaudella LeKiä useasti kurittanut Pekka Niemimaa valittiin keskiviikkona lohipaitojen kapteeniksi kuluvalle kaudelle. Niemimaa on kuitenkin illan ottelusta sivussa loukkaantumisen vuoksi ja kapteenin C-kirjainta rinnassaan kantaa hyökkääjä Joona Harjama. Lue kattava otteluennakko Kiekko-Vantaan sivuilta.

Keskiviikon 6.9. kamppailut klo 18.30 alkaen:

Espoo United - TUTO Hockey

Ketterä - SaPKo

LeKi - Kiekko-Vantaa

Kuva: Ilari Näckel